Golden Age Foorumi

AUTO

Pimeässä kaupungin yössä ajoi musta auto.
Se mateli syrjäisiä laitakatuja valottomana sekin.
Kuljettajalla oli liituraitapuku, harmaa huopahattu,
mustat lasit.
Rintataskussa puvuntakin kohdalla oli kohoutuma.

Samoin oli pukeutuneet takapenkin matkustajat.
Jokaisella oli mustat lasit ,  kohoutuma takissa.
Ne olivat hiljaisia miehiä.

Ikkunaverhojen raoista auton etenemistä seurasi
monta silmäparia
toivoen ettei  pysähtyisi kadulle ulko- oven eteen.
Jos pysähtyi oli paettava paloportaita takapihalle
toivoen  ettei  alhaalla odota  liituraitapukumiehet.

Silloin  oli  vain katsottava tummia  laseja,
Kohoumasta ilmestynytta mustaa esinettä.

Odotettava.



matleena2016

KAIPAUS

Tuli varkain väreillä leikkivä syksy.
lyhenivät auringon säteet
varjot pitenivät.
Tuli kuulaat illat, tummat yöt.
Hallayöstä sen huomasi,
kuihtuvasta niitystä,
tähtikirkkaista kuutamoöistä.

Mieli kaipasi kesää
vaikka koivut kantoivat kultalehtiä
kuvastui  peilikirkkaaseen veteen.
Havupuiden vihreys tummui.

Tummina öinä kalpea kuunsilta
liikkui yksinäinen susi
kärppä piiloutui kivenkoloon.
Jossain huhuili huuhkaja.

Aamulla taivaalla kurkiaura.



matleena2016

 

NAAMIO

Minun maailmani ei tuntenut surua, ei  kyyneleitä.
Se ei ollut edes kuullut niitä sanoina.
Jos se tunsi vieraan, oudon tunteen
se  heitti sen pois koska  piti  sitä epämiellyttävänä.
Maailmalleni oli vain nauru, ylenpalttinen hörhelöinti.

Minä tiedän,  on olemassa toinenkin maailma.
Olen kulkenut sen kujilla.
Nähnyt onnettomat ihmiskurjat,
pimeyden ja pelon.
Ilon epätoivoisen etsinnän.

Minä olen klovni.
Maailmassani  kerran illassa minä olen tähti.
Areenalla kompastelen pellekengissä
liian suurissa housuissa
Nenäni on punainen pallo.
Nauratan hetken iloa etsiviä ihmispoloja.

Valoheittimien räikeässä  ympyrässä
näkyisi pienikin värähdys, pienikin suru.
Joutuisin pois maailmastani toiseen maailmaan,
pelon maailmaan.
Sitä minä en halua.

Minulla on naamio jonka taakse ei saa nähdä.
Illalla kun sen riisun, en katso peiliin.
Tiedän siellä olevan sen toisen maailman
pelon, surun maailman johon en halua.
Minä olen oppinut
minun naamioni ei koskaan putoa.

Minun naamioni on ikuinen.



matleena2016
 

VÄSYNYT SATAMA

Se oli väsynyt satama.
Purret purjeensa reivanneet
redillä odotti yötä saapuvaa.

Ei katoava aurinko  säteitään
kauan merelle lähettäisi.
Vielä se viivytteli.
Yön udutar viittansa kostean
ylle sataman heittäisi.
Ei kuuluisi komennot,  käskyt
kapteenin, ei puosun.

Ei purjeita nostettaisi.
Meri tyyntyisi, tuuli nukkuu.
Tyrsky meren ei kohtaa sataman pilareita.
Ei törmäisi vaahtopäät  rantaan, kareihin. 
Ei kirskuneet  ruosteiset ankkurikettingit.
Vaikeni lokkien kirkuna.

Meri tummuu, saapuu yö hämärä, musta.
Nukkuisi purret.
Kuun kultainen silta kansilankuille hohti.
Kuin kristalli kastepisara kannen kimalsi.
Tähdet purjesalkojen lomasta  tuikutteli
ne suojasi väsyneen unta.

Se nukkuisi aamuun, satama.
Kilo auringon herättäisi.

Lokkien kirkuna.



matleena2016

METSÄLAMPI

Aarnimetsän ikivanhan laidalla,
suojassa  kuusten naavaisten
piilotteli pieni metsälampi.

Ei sitä säteet päivän valaisseet
ei sinipilvet pintaan kuvastuneet
kuu kuusten takaa kurkki.
Kukkineet ei lumpeet, ulpukat
rannoillaan ei osmankäämit ojennelleet.
Ei kalat viihtyneet
vain kiiski vaivainen sitä asusteli.
Yksinäinen sammakko joskus kurnutti.
Jos tuuli laineen viritti
rahkasammaltöyrääseen se karahti.

Se oli valtakunta keijujen, maahisten.

Päivän alla kuusien ne leikki.
Saapuessa yön rantaan lammen hiipi.
Valjussa kuun  valossa
hiuksensa keiju huuhteli.
takkutukan suori maahinen,
Peikkovarpaan känsä lioteltiin.

Hopeainen vesi pehmeä
ystäviään hoiti, helli.
Nirhamat, tanssivarpaat arat paranteli
polvet mustelmaiset voiteli.
Hiukset keijun sai hohteen kultaisen.

Onnellinen oli  pieni metsälampi.



matleena2016




i

MERIKUU

Tummassa yössä se nousi
meren syvyyksistä
kuu sininen.
luomus meren.
Se kuuli soiton  tähtien
ei vastustaa se voinut
ylös linnunrataan kohosi.

Meri tiesi
ei palata se voisi
meren syliin lepäämään
lauluun aallon nukahtaa.
Ei ollut kuunsiltaa
sen yö tumma tuhosi.
Ei riittänyt kajo tähtien.
Meri ikävöi.

Ikuisesti kulkee linnunrataa
kera tähtiseireenein.
Sen näkevät vain meri, tähdet.

Meren luomus,
meren kuu.


matleena2016

APUTYTTÖ

Myi mummo torilla mustikoita
minä olin mukaan päässyt
Soudettiin yli järven
linja-autossa pitkä matka.

Kysyi rahastaja
olinko aputyttö.
Minä olin
mummo nauroi.

Torilla koju.

Minulla suu mustana
mustikoista.
.
.
.
matleena2016

Kerrataan vanha, tuttu juhannus...

Se nyt se suuri juhla. Keskikesän juhla. Tapoja on viettää mitä monimuotoisempia. Moni juudas matkustaa ulkomaille , aurinkorannoille. On kuulemma aina aurinkoa. Paitsi yöllä. Sen kuulemma  korvaa komea kuutamo.



Tästä me Hukkasen kanssa haaveiltiin Keskikesän yötön yö, aurinkoa ihailemaan. Me kaksi,  nokipannu. Ihana, kuulas keskikesän yö. Maahisten tanssi,  peikot soittavat luuttua. Vain meille. Metsä huokailee, kaislat kuiskivat. Vain meille. Meri tyyni. Vain meille.
Kesä, juhannus tuntuu iholla. Vain meidän. Niinhän sitä kuviteltiin.



Tähän me Hukkasen kanssa päädyttiin. Tuijottämään kokkoa kahdensadan muun tuijottajan kanssa . Vesisateeseen. Ei meinannut syttyä, kokko. Eikä sitten syttynytkään, kaatosateessa. Kunhan kärysi ja savutti. Nokesi pyhäpalttoot. Kylmä oli ettei pystynyt kunnolla laulamaan sitä hämäläislaulua " On mulle Suomi suloisin..." Eikä huvittanut kun ei tässä ollut mitään suloista. Ainoa laulanta oli hyttysten ininä. Lukemattomien. Iholla ei tuntunut kuin kylmä sade. Sekä em. hyttyset. Keskiyön auringosta ei tietoakaan.
Päätettiin lähteä kotiin lämmittelemään. Iltakahville.

Juhannus on juhlittu.

Matleena & Hukkanen