Golden Age Foorumi

VIHAN LAMPI

Sen synnytti viha hehkuva
mieli raivoisa.

Se ennen oli niitty kukkiva
syttyi sota,
säästynyt ei niitty
pommin kohtasi.
Tulen palo kukat, elon surmasi.
silpoi  vihan miekka soturit.

Kohisi onkaloon musta vesi
puut kituvat,  kaislat vettyneet
rannallaan valtaa piti.
Kukkineet ei lumpeet
vain  lehdet  syksyn
pintaa koristeli.
Milloinkaan lammen rannalle
kukaan rakennellut  majoja.

Tiesi koko kylän väki
yössä sudenmustassa
hehkui lammen pinnalla
liekit siniset.

Syntymäänsä itki lampi.



matleena2017

KESÄ NUKKUVA

Luonto  syksyn aavistaa
käy kesä  nukkumaan.
Meri tummuu, laineet väsyneet
rantaan saaren piiloutuu.
Kaislat  kumartuu
mereen hiljaiseen.

Laskee aurinko  taa ulapan
ei hehku  pilvet purppuraa
säteet kalpenee.

Puut, kukat värin uuden saa
värit kesän katoaa.
Hallitsee syksyn harmaus
luonnon kesän unohtavaa.

Linnut kylmää  paenneet
maihin lämpimiin.
Vaiennut laulu kaskaiden,
peippojen, kiurun.
Yössä lokin yksinäisen
kuuluu huuto merellä.

Hiljaa saapuu tumma yö
loistaa  tähtivyö.
Tietää ne on poissa kesä
syksyyn kaikki vaiennut.

Lepoon  luonto, ihmiset.
Himmenee aurinko.

Syksy saapunut.




matleena2014

SYKSYN  AINOAT

Vielä rohkeni kukkansa avata
pikkuinen niitty töyräällä mäen.
Kukat pienet kukoisti
ei aurinkoa ne enää nähneet.

Ei syksytär vielä matkaan lähtenyt
pohjanperuilla  seuralaisia odotteli.
Ei huuruinen halla  herännyt
ei tuulet repivät.

Muuttolintujen auraa kukat katseli
keltaiset lehdet koivu
niiden joukkoon ripotteli.
Leinikit, orvokit jo nukahtaneet
alkavan syksyn syliin.

Ei kauan niitty kukkia saisi
pois syksytär riuhtaisi.
Aamuna huurteisena
jäätimantteina se kimalsi.

Vaikeni niitty.
Oli saapunut syksy.


matleena2017

Tuodaan syksy sisällekin...

matleena

MEREN KIVETTYNEET

Meren pohjassa olivat kivet
kivettyneet tunteet, muistot.
Pinnalla ne olivat  keinuneet
aikojen saatossa meren syvänteeseen
uponneet.

Kaikki tunteet, muistot
viha, rakkaus, kateus, ilo,  suru
kun olevaiselta tunteet muuttui, katosi
pohjaansa  meri ne upotti
Väreet veden särmät niistä hioi.

Yhtään punaista ei sureva nähnyt
ei mustaa iloitseva.
Ne meri salasi
antoi tunteen kuluttaa itsensä loppuun.
Lopun kivesi.
Jos kivet avautuisi
kumpi myrskyn nostaisi
suru vaiko ilo.

Näkisikö vain sen mitä tunsi.



matleena2017

LAATIKKOTALOT

Meillä oli koulun retki museoon
Ummehtuneeseen,
vanhojen kirjojen tunkkaiseen hajuun.
Mikään ei kiinnostanut
kunnes näimme  talot.

Laatikoissa esi-isämme olivat eläneet
syntyneet, kasvaneet, kuolleet.
Talon tai laatikot olivat arkkitehtimme
restauroineet suuren tuhon jälkeen
atomisodan
vikaamista muistoistaan.

Eläimet ja ihmiset asuivat
pienissä puulaatikoissaan.
viljelivät tuhoontuneita peltojaan.
söivät peltojensa tuotteita.
Sairastuivat,
kuolivat melkein sukupuuttoon.

Me asumme kuplissa
atomisodan jälkeen rakennetussa
missä on ilmastointi hapelle, ilmalle
emme syö  kiinteää  ravintoa,
viljelykset olivat atomituhkaa.

Me nautimme  pillereitä
lisäännymme koeputkissa.
Yöt me nukumme seinälokeroissa
erilisissä lokeroissa jokainen.
erillisissä lokerotaloissa.
Meillä on vuosi 2200.

Laatikkotaloissa elettiin
arvailujen mukaan vuotta 2050.

Silloin oli ollut vasta yksi atomisota.



juuli2017

MEREN KUKKA

Olen meren kukka
meren usvapilvellä utuilen
nosti tuuletar utupilvet
taivaan syvyyksiin.

Meren, taivaan sini on värini
kuvakseen ne minut loi
sinensä lahjoitti.

Katselen merta kimaltavaa
lumihuippuisia aaltoja
kultavalkeita hiekkarantoja
atolleja turkooseja
joen suistoa hopeista
saaria vihreitä.
Tiiran huudon ma kuulen.

Yön tuikkivat tähdet on ystäviäin
kuuntyttäret kultasillalla kisailee
kukinnoistani seppeleen sitoo.

Auringon nousun purppura
minut aamulla  herättelee.
Sen säteet minua kuljettaa
aikojen hämärän taa.

Meren tytär, kukka sininen
vain  hetken ma olla  saan.



matleena2017