ÄlyVähä

[matleena]

RUNO

Sielu pujahti runoon.
Sen hajaantuneeseen oloon
tummiin vesiin.
Runo oli ollut hajalla jo kauan.
Väsynyt , tulehtunut.
Ei  osannut ilmaantua
ei koota sekaisia säkeitään.
Sillä oli raskaat askeleet

Sielua ilman runo oli mitättömyys,
tyhjiö.
musta aukko.
Nyt sielu tuli
alkoi runo elää.

Runolla oli kepeät nilkat.



matleena2016

[matleena]

METSÄLAMPI

Aarnimetsän ikivanhan laidalla,
suojassa  kuusten naavaisten
piilotteli pieni metsälampi.

Ei sitä säteet päivän valaisseet
ei sinipilvet pintaan kuvastuneet
kuu kuusten takaa kurkki.
Kukkineet ei lumpeet, ulpukat
rannoillaan ei osmankäämit ojennelleet.
Ei kalat viihtyneet
vain kiiski vaivainen sitä asusteli.
Yksinäinen sammakko joskus kurnutti.
Jos tuuli laineen viritti
rahkasammaltöyrääseen se karahti.

Se oli valtakunta keijujen, maahisten.

Päivän alla kuusien ne leikki.
Saapuessa yön rantaan lammen hiipi.
Valjussa kuun  valossa
hiuksensa keiju huuhteli.
takkutukan suori maahinen,
Peikkovarpaan känsä lioteltiin.

Hopeainen vesi pehmeä
ystäviään hoiti, helli.
Nirhamat, tanssivarpaat arat paranteli
polvet mustelmaiset voiteli.
Hiukset keijun sai hohteen kultaisen.

Onnellinen oli  pieni metsälampi.



matleena2016




i

[matleena]

LINTU SININEN

Omenapuun oksalle, taakse ikkunan
se oli lennähtänyt.
Siinä se minua katseli.

Minä peiton alta varoen kurkistelin
en hengittääkään uskaltanut
ihan hipihlijaa olin.
Se oli varmaankin meren takaa
satujen saarelta matkannut.
keralla tiiran,  lokin.

Sieltä missä nukkui Ruusunen
tyttäret kuun kuunkultasillalla tanssi.
Missä merenneidot
lumivalkeilla pitsiaalloilla leikki.
ratsasti mustalla orhilla prinssi Rohkea.

Oli  kauniit sillä värit kesän
oli taivaansininen takki
keltaiset sukat,
punainen pikkuinen lakki
nätisti kallellaan.

Luki äiti vuoteen vieressä satukirjaa
ei se sitä nähnyt.
Se pikkuinen, pikkuinen sininen lintu
tuli ihan minua varten.

untani vartioimaan.


matleena2016

[matleena]

VÄSYNYT SATAMA

Se oli väsynyt satama.
Purret purjeensa reivanneet
redillä odotti yötä saapuvaa.

Ei katoava aurinko  säteitään
kauan merelle lähettäisi.
Vielä se viivytteli.
Yön udutar viittansa kostean
ylle sataman heittäisi.
Ei kuuluisi komennot,  käskyt
kapteenin, ei puosun.

Ei purjeita nostettaisi.
Meri tyyntyisi, tuuli nukkuu.
Tyrsky meren ei kohtaa sataman pilareita.
Ei törmäisi vaahtopäät  rantaan, kareihin. 
Ei kirskuneet  ruosteiset ankkurikettingit.
Vaikeni lokkien kirkuna.

Meri tummuu, saapuu yö hämärä, musta.
Nukkuisi purret.
Kuun kultainen silta kansilankuille hohti.
Kuin kristalli kastepisara kannen kimalsi.
Tähdet purjesalkojen lomasta  tuikutteli
ne suojasi väsyneen unta.

Se nukkuisi aamuun, satama.
Kilo auringon herättäisi.

Lokkien kirkuna.



matleena2016

[matleena]

   
    PAPERILAPSET

    Siinä olivat minun pienet lapseni,
    paperilapset.
    Ne olivat yhtä pieniä kuin minä.
    Oikeasti ne olivat vielä pienempiä
    mutta minä olin niiden äiti.
    Minä olin tehnyt ne paperista
    Piirtänyt tarkasti silmät ja suut
    leikannut hameet kangaspaloista.
    Nyt oli kesä
    ne päällä oli kevyt olla.

    Ne oli rivissä aitan portaalla
    nimet alkoivat kaikki ässällä.
    Siiri, Sirkku, Sanelma, Senja.
    Siiri kuiskasi :
    " Minulla on kuuma
    voidaanko mennä uimaan. "

    En minä tohtinut sanoa
    etteivät ne voisi uida.
    Nehän olivat paperilapsia.

    Minä en uinut koko kesänä.


   

matleena2016

[matleena]

NAAMIO

Minun maailmani ei tuntenut surua, ei  kyyneleitä.
Se ei ollut edes kuullut niitä sanoina.
Jos se tunsi vieraan, oudon tunteen
se  heitti sen pois koska  piti  sitä epämiellyttävänä.
Maailmalleni oli vain nauru, ylenpalttinen hörhelöinti.

Minä tiedän,  on olemassa toinenkin maailma.
Olen kulkenut sen kujilla.
Nähnyt onnettomat ihmiskurjat,
pimeyden ja pelon.
Ilon epätoivoisen etsinnän.

Minä olen klovni.
Maailmassani  kerran illassa minä olen tähti.
Areenalla kompastelen pellekengissä
liian suurissa housuissa
Nenäni on punainen pallo.
Nauratan hetken iloa etsiviä ihmispoloja.

Valoheittimien räikeässä  ympyrässä
näkyisi pienikin värähdys, pienikin suru.
Joutuisin pois maailmastani toiseen maailmaan,
pelon maailmaan.
Sitä minä en halua.

Minulla on naamio jonka taakse ei saa nähdä.
Illalla kun sen riisun, en katso peiliin.
Tiedän siellä olevan sen toisen maailman
pelon, surun maailman johon en halua.
Minä olen oppinut
minun naamioni ei koskaan putoa.

Minun naamioni on ikuinen.



matleena2016
 

[matleena]

LINNUT

Minä näin vain tumman, ilottoman meren.
Harmaan taivaan.
Laskevan auringon purppura oli kadonnnut.
En jaksanut miettiä milloin se palaisi.
Suruni ei päästänyt ajatuksiani elämään.
Ne mitä oli jäljellä olivat harmaita kuin meri.

Silloin näin linnut.
Ne olivat tuskin erottuvia musti täpliä
harmaalla taivaalla.
Kaukaisuudessa.

Silloin minä tiesin,  vielä koittaisi uusi aamu
harmaus, suru väistyisi auringon noustessa.

Yön minua suojelisivat linnut.


matleena2016
 

[matleena]

KAIPAUS

Tuli varkain väreillä leikkivä syksy.
lyhenivät auringon säteet
varjot pitenivät.
Tuli kuulaat illat, tummat yöt.
Hallayöstä sen huomasi,
kuihtuvasta niitystä,
tähtikirkkaista kuutamoöistä.

Mieli kaipasi kesää
vaikka koivut kantoivat kultalehtiä
kuvastui  peilikirkkaaseen veteen.
Havupuiden vihreys tummui.

Tummina öinä kalpea kuunsilta
liikkui yksinäinen susi
kärppä piiloutui kivenkoloon.
Jossain huhuili huuhkaja.

Aamulla taivaalla kurkiaura.



matleena2016

 

[matleena]

.
.



TUMMATYTTÖ

Niityn tummatyttö se oli
syksyisen hämärän niityn.
Sen huomasi vasta laskiessa auringon
purppurapilven saapuessa.
Kirkkaissa säteissä, valossa päivän
se piiloutui vaippaan valkeaan.
Ilta himmeä sai sen hehkumaan.

Oli kesän kanssa sisarten
se niitylle kauneuden, hehkun tuonut.
Syksy tumma vei sisaret nukkumaan
suvea uutta odottamaan
vain yksi jäljelle jäänyt.
Tummatyttö niityn.

Oliko syksy sen unohtanut
yksinään harhailemaan.
Sateessa, kylmässä yössä värisemään
Yksin peloissaan.
Se eikö pääsisi nukkumaan
unta suloista, kesästä uneksimaan
kera sisartensa.

Koittaisi hetki tumman yön
kun viimeisen kerran
silmänsä sulkisi.
Kohtaisi sisarensa.

Se olisi vapaa.
Se niityn tummatyttö.





matleena 2014
.

[matleena]

AUTO

Pimeässä kaupungin yössä ajoi musta auto.
Se mateli syrjäisiä laitakatuja valottomana sekin.
Kuljettajalla oli liituraitapuku, harmaa huopahattu,
mustat lasit.
Rintataskussa puvuntakin kohdalla oli kohoutuma.

Samoin oli pukeutuneet takapenkin matkustajat.
Jokaisella oli mustat lasit ,  kohoutuma takissa.
Ne olivat hiljaisia miehiä.

Ikkunaverhojen raoista auton etenemistä seurasi
monta silmäparia
toivoen ettei  pysähtyisi kadulle ulko- oven eteen.
Jos pysähtyi oli paettava paloportaita takapihalle
toivoen  ettei  alhaalla odota  liituraitapukumiehet.

Silloin  oli  vain katsottava tummia  laseja,
Kohoumasta ilmestynytta mustaa esinettä.

Odotettava.



matleena2016

[matleena]

SILTA

Silta oli kaukaisessa maassa
auringonnnousun maassa
jonka nimeä ei lausuttu ääneen.
Joku uskalsi kuiskata
yön pimeinä hetkinä
- kadotuksen maa -.

Sen alla ei virrannut puro, ei kulkenut tie.
Sinne johtivat jyrkät portaat
Kun aurinko nousi
kiipesivät ihmiset portaita.
Aurinko oli vielä matalalla
uskoivat olevansa aurinkoa korkemmalla
sielun nousevan auringon mukana
aina korkeammalle ja korkeammalle
kohoavan taivaaseen
saavuttavan hetken rauhan.

Kaikki eivät onnistuneet.
Epäonnistuneet uskoivat
löytäneensä nopeamman tien
taivaaseen.
Pudottautuessa alas maahan
sielu kohoaisi aurinkoa nopeammin.

Kiipesivät kaiteen ylitse,
pudottautuivat.

Sielulla oli ikuinen rauha.



matleena2016

[matleena]

.




KESÄVIIPYILY

Katsotaan vielä kesää, armaani,
ei ole kaikki poissa.
Ladonseinässä kukkii hennot kesälemmikit.
Ne seinässä harmaassa ovat päivänvalossa
kuin sinisydämiä.
Kauniita, hauraita.
Lumen, pakkasen jää armoille
palatakseen keväällä luojaa kiittämään.

Kuihtuu, kuivuu, seinälle kuolee kukat.
Ne jäädyttää yön kylmä, halla syntinen.
Koko kesän meille antaneet luvan iloita.
Ne kesti sateet, ilmat viiltävät.
Kukoisti, raesade seinää vasten naulitsi
ne kaiken kesti.

Linnut pesä-aineeksi vei korret kuihtuneet
kiitokseksi lie visertäneet, lemmikille laulaneet.
Hymysi lemmikki.
Linnunpojille ravinnoksi seimenet emo kuljetti.

Ladonseinällä viipyili kesä.




matlena2014

.

[matleena]

SANIAISNEIDIT

Salokorpi kaukainen niiden koti
harsoviittaisten saniaisneitien
viheriällä sammaljakkaralla
Keijujen, maahisten mailla.

Ei niityllä halunneet nolostella
seurassa  leinikkikaunottarien.
Kun ei kukkia osanneet
niitä karsaasti silmäiltiin.

Ei kuuset pitkään katsoneet
oli niillä tehtävää kerrakseen.
Sadesuojana pikkuväen ne toimi.
Yöllä nukkuivat alla sen.
Päivällä paahteelta  suojasi
ettei  sulaisi hentoiset siivet
ettei pitsimekko haalistuisi.

Maahiset sulkakynänä  piti
lemmestä harakanvarpailla
keijuille lurittteli.

Se oli keijujen hiusharja
kun lammelle tanssimaan lähti.
Maahiset takkutukan sillä suori
peikot häntätupsut  oikoi.
Se kuun valon polulle heijasti
ettei pikkuväki kompastuisi.

Se oli leppäkerttujen trampoliini.
kastepisarat keräsi
keijujen  hienolle hipiälle
kasvovedeksi.

Ei vähäisin puuha..
oli kuusen juttuseura.



matleena2016

[matleena]

RUUSUT  RANTAKIVEN

Kuulivat meren kohinan
kaislojen kuiskinnan
ne  ruusun punaisen terälehdet.
Ei ymmärtäneet miksi joutuneet
rantakiville  meren.
Ruusussa punaa juuri hehkuneet.
Tuoksui kesä vielä.

Syksyn myrskytär ajassa erehtynyt
luuli vuoronsa tulleen.
Ruusun  juurineen riuhtaissut
terälehdet pilviin riepotellut.
Rantakiville lehdet leijailleet.
Harmailla kivillä hehkui.

Pian saapuisi tumma yö
huuruiseen syliin sulkisi lehdet.
Ei hehkuisi puna enää.

Rantakivillä viipyilee himmeä varjo
sen lämmössä tiira nukkuu.



matleena2016

[matleena]

KAKSIN

Syksy  takana aidan odotteli
oli kesä päiviään lyhentänyt.
Varjot niityllä pidentyneet
kukat kylmissään värjotteli.

Aamuun heräili päivänkakkara
oli kastepisarat yö tuonut.
Pisaraan kukkalehdellä
oli orvokki pujahtanut.
Kimmelsi valjussa valossa
pikkuinen orvokki.

Kaksi kaunista
valkoinen päivänkkakkara,
sininen orvokki
kesäpäivän rinnakkkain vietti.

Sitä ihmetteli leppäkerttu
viritti viulunsa sirkka.
Päivä paistoi kirkkaammin
tuulikin hellemmin hyväili.

Koitti ilta, katosi orvokki
ei enää palannut.
Päivänkakkara kaipasi.

Kastepisarassa  sinistä
joskus aamuisin vilahti.
Kakkara tiesi
se oli pikkuinen orvokki.



matleena2016