ÄlyVähä

[matleena]

ITSENSä KADOTTANEET

Ne oli itsensä kadottaneet.
Kesä pois unohtunut
syksyn oikukas myrskytär riipoi sijoiltaan.
Se lennatti ne surutta latvoihin puiden
harjoille vuoren
tummiin syksypilviin
piikkipensaisiin ne keihästyivät
muodostaen jäisen lasin tullessa lehtikuvakirjan.
Vasta  lumiviitta talven sen sulki.

Lampiin lennätti myrskytär pohjamutiin hautasi
osan maahan routaiseen maatumaan.

Olit nostanut pyörätuolini eteen ikkunan
katselin lehtimyrskyä
se tuiversi puutarhaan sadat syksylehdet.
Ne takertuivt viinimarjapensaseen
Syntyi kaunis syksyryijy.
Värit suuren maalarin
lahjaksi puutarhurin.

Kutsuin sinua katsomaan
sinäkin ihastuit.
Vasta valkea viitta ne peitti.

Pikkuisen, ihan pikkuisen
kun tarkasti katsoi
Ryijy kaunis joskus vilahti
vaikkei itseään muistanutkaan.

Se oli " Palanneet lehdet. "



matleena 2015

[matleena]

KUOLEVA MAA

Se näki kukkien kuolevan
kesäheinän lakoavan.
Se tunsi sateet rinnallaan
myrskyn pintaansa raatelevan.

Kuuli tiirojen kirkunan merellä vaikenevan
aallot lumihuippuiset valtasi lahdelman.
Ei lähettänyt aurinko säteitään
elämää lämmittämään.

Aamuisin jäinen huuru sen pinnalta nousi
poissa kastehelmet kesän.
Tumman pilvet vain taivaalla sousi
pois kesäpäivän siniset pilvet.

Vielä kerran sai se peitteekseen
värihehkuisen syksytakin.
Hetken se lämmitti
pois sekin maatuisi.
Tulisi talven  valkea viitta

Se oli kuoleva maa.




Juuli2015

[matleena]

TULEVAISUUSKUVA

Tämäkö on tulevaisuus .
Näinkö me olemme kerran.
Me, homo sapiens.
Tämäkö on kotomaamme äidinkasvot.

Ehkä aika on lähellä.
Kun saastuu ilma, saastuu ruoka.
Emme voi taivaskattoa kupuun sulloa.

Me rakennamme pieniä, pyöreitä metallilasikupuja,
toisistaan erillään. Emme halua toisia kurjia nähdä.
Me tuomme puut, kukat luontoa matkimaan.
Eläimemme ovat eri palloissaan vaikka  ruoka on
kemiallista. Me olemme kasvissyöjiä.
Jos herkutella haluamme juustolla
me menemme niiden luo.
Me pelkäämme, emme edes muista sen makua.
Vilja, hedelmät omissa palloissa virkityslähteitä.

Me kuljemme pallojen väliä pienillä aluksilla.
Katsomme aluksen ikkunasta myrkkyavaruutta
mustaa merta jota planeetat eivät valaise.
Sinne ei voi astua. Siellä ei ole hengitysilmaa.
Maahan ei ole paluuta on saaste ydintuhoista.

Tämä kaikki voi olla osamme hyvin pian.
Mikäli sitä ennen emme tuhoa itseämme.


Juuli2015

[matleena]

LUMI

Ne pohjanperuilta matkaan lähti
ne talven lumipilvet.
Mukana kuljetti lumitähdet pikkuiset.
Ne liiteli yli maiden ja merten
päiväkausia matkasi.

Ne verhosi valkeilla tähdillään
pihamaat, niityt ja pientareet.
Mökin pienen katon ne peitti
kuuran savupiippuunkin heitti.

Ne saapui laidalle niityn  kivikkoon
oli siellä kesäperhosen kolo.
Sinne oli perhonen piiloutunut
syksyn viimaa ankaraa.
Niityn harmaata hallaa.

Lumitähdet sen kolossa huomasi
sen leikkiin aneli.
Hetken leikki kera tähtien perhonen
kylmää koloonsa pakeni.
Lumitähdet kivikon hunnulla
vitivalkealla suojasi.

Suojassa kivikon nukkuu
talven unta valkeaa

pieni lumiperhonen.



matleena 2015




 

[matleena]

PITSIMEKKOINEN

Se taivaspilvellä odotteli
kera sisarten
lumitähtönen lumpeenvalkea
lumiprinsessa pikkuinen
pitsimekkoinen.

Tuli aika matkaan lähteä
alas maahan rientämään.
Se keinahteli tuulessa
jäi latvoihin puiden  sisaret
kevättnuppuja suojaamaan.
Jouluvaloa metsälle tuomaan.

Pienin matkaa jatkoi
varrelle sammaleen istahti
Sammaleelle haasteli
kielellä metsänväen :
"Sammal kulta saapuu talvi
pyryineen ja tuiskuineen.
Minä tulin sua peittelemään
pakkasherralta suojaamaan.

Minä mekkoni pitsisen levittelen
suojaksi  yllesi.
Sinne alle mekon
ei yllä viimaat, pakkaset.
Siellä on lämmin olo.

Kevätaurinkoon heräilet
hymyilyyn sinivuokkojen."




matleena2015
 

[matleena]

PITSIMYSSY PIHLAJAN

Katselin  hiljaista ensilunta, vitivalkeita lumitähtiä
talvenprisessoja, pitsimekkoisia maahan  laskeutuvia.
Ne peitti pihamaan, haat, niityt, jääkiteiset lammet.
Vanhimmt jäivät puiden latvustoihin jouluvaloa tuomaan.
Keskimmäiset virkkaamaan pensaille pehmeän pitsinutun.
Taivaalla purjehti tummat lumipilvet.
Oli sininen hämärä.

Niitä keittiön ikkunasta katselin
tulit viereeni, kysyit tahtoisinko nähdä talviniityn
Choir Violan kesäöisen konserttiniityn.
Se olisi ilo,  vastasin.

Peitit minut lämpmään turkkiin pyörätuoliin.
Hiljaa satoi pehmeää lumiharsoa kasvoilleni kun kuljimme
aurattua käyrrytietä.
Kuului tilhen tilkutus se  etsiskeli viimeisiä pihlajanmarjoja.
Jänisjussin loikat näkyivät lumisen tien pinnassa.
Orava naksutti paheksuvasti.
Suojasi tammenterhojaan.

Emme päässeet niitylle, oli polku lumen vallassa.
Mutta siellä jossain odotti vitivalkean, pehmeän lumen alla
Choir Viola kevättä.
Silloin kuulisimme sen soittavan.

Mutta näimme
oli saanut niittypihlaja kauniin, valkean pitsimyssyn
pienimmän nypläämän.

Oli tullut talvi, armaani.




matleena2015

[matleena]

RUUSU TALVEN

Keväällä sen varsi maasta kohosi.
Nuput punakukat loistoon suven avasi.
Ne leikki, vieraili laakson perhoset
mehiläiset mettä kantoi.
Kera auningon säteiden kilvan kisali.

Saapui syksytär , sen lehdet riipi
yön halla  kastepisarat lumitimanteiksi taikoi.
Päivä muuttui yöksi, himersi.
Yö sysimusta, huurteinen koko laakson peitti.
Kadonnut oli lämpö auringon.
Ruusu jäätimantteja itki.

Kuningtar Talvi päättänyt lumitähdet maahan lähettäa
ruusua niin kärsivää lumikeijut auttamaan.
Ne saapui lumikeijut luo ruusun palelevan.
Hiljaa kuiskasi:
" Me autamme, saat hunnut valkean, pehmeän untuvan
se suojaa kevääseen.
Silloin avautuu säteet auringon
palaa perhoset, mehiläiset.
Saapuu uusi kevät,
Sinä kukin punaisin taas kukoistat."

Nukahti ruusu talven
alle lumiviitan valkean.
Untuvanpehmeän.

Näin oli hyvä.



matleena2015

[matleena]

TALVEN YÖ

Talven valkeat hanget hohti
lumitimantit kimalsi.
Etelästä tuuli kuiskaili
pakkanen hellitti.
Yöksi  himertyi sininen ilta.
Oli rauha maassa.

Orava oksalla kuusen pesäänsä hyppeli.
Lumikonkaloon valkeaan kaivautui riekko
pujahti lumikko koloon kivikon
kettu häntänsä tuuhean viltiksi kääri.
Nukkui metsänväki.

Kajasti laaksossa mökit nukkuvain ihmisten.
Kuului avaruudesta soitto hiljainen
ne oli symbaalit enkelten.

Kuun kultaista siltaa tyttäret kuun maahan lennähti
Ne hangella tanssi, sädehti,  ilakoi
ne valoa kaunista metsään loi.
Oli rauha maassa.

Taivaalla pienoinen tähti muita kirkkaammin tuikutti.
Se oli Joulutähti.

Oli Jouluyö.




matleena2015

[matleena]

NEITI JOULUKÄRPÄNEN

Minä olen neiti Joulukärpänen
semmoinen pikkuinen,
harmaapitsihelmainen.
On pitsikengätkin minulla
joulusydänkin on rinnassa
vaikka kutittaa  kamalasti
ja  punaiset  tuntosarvet.

Heräsin kesken untien outoon tuikkeesen
olin ylähirren raoissa  syksystä nukkunut.
Oli syttyneet taivaalle tähdet niin  kirkkaat,
kuu-ukon kultainen silta ne minut herätteli.
Lennähdin oksalle kuusen, ihmettä, ei lunta.
Vaikka oli kuulemma joulukuu, kuusi kertoili,
ei lumitähtiä ilmestynyt.

Jatkoin matkaa, näin ikkunan pienen tuvan
sieltä vieläkin kirkkaampi valo loisti
Pörräilin hirren raosta tupaan.
Oli kuusi lumeton sielläkin
loisti vihreäillä oksilla kirkkaat kynttilät
Oli karkkia oksille ripustettu, omenoita
luulen ettei niitä ollut lupa syödä.

Kävi talonväki joulukahville minut kutsuttin mukaan
minä sain ihan pikkuisen mukin, sain pöydälle istua
ja kakkua,  torttua maistella.
Vielä punaista mehua juoda.

Olin kuulemma joulukärpänen.
onnenkantamoinen
Tuon onnea,  iloa taloon .
Minua pitää passata kuin piispaa pappilassa.

Minä  pieni kärpänen  Hyvää Yötä toivottelin
ryömin nukkumaan rakoon hirren.
Nukuin tuoksuun kynttillän.
Heräsin tuoksuun piparin.
Voiko enää paremmin olla.

Oikein Hyvää joulua toivotan teille.


matleena2015


 

[matleena]

[matleena]

RENKI KUU

Olet kaunis loistaessasi yön  taivaalla.
Kirkkain  tähti hehkussasi  himmenee.

Talvikuningatar tuhosi kesän.
Heitti lumisen peitteen kaiken ylle.
Metsät, järvet, joet, niityt  lumivuorilla peitti.
Lähetät kuunsiltasi niille, niityille ja merille
hangille kultaisena kimaltamaan.

Olet talvikuningattaren renki.

Metsään luot sysimustat varjot
suojaamaan sutta luolassa, maahisia onkaloissa
mustat noidat tanssivat varjoissasi pirunpolskaa.
Ne ovat sinun luomuksiasi, kuu, mustat varjot.

Jänönpoika jää niityn kuunsillalla suden saaliiksi.
Sekö on taikasi lumo.

Olet katala , kuu.



matleena2015
 

[matleena]

TALVEN VÄSYNEET

Ne  oli syntyneet  siihen
piikkilanka-aidan viereen.
Ne kesän kukki, ojenteli
viihtyi varrellaan perhot, lukki.

Pian kesä menojaan meni
syksyn viimatar puhalteli.
Se riipoi kukat ja lehdet
korret paljaat jäljelle jätti.

Talven tuisku osan korsista taittoi
kun lumihunnun ylle korsien satoi.
Vaan osa vielä taivaalle kurkotteli
toivoi sinipilvet näkevänsä

Lennähti langalle pikkuinen tintti
sai siemenet evääksi.
Läpi kylmyyden korret hymyili
voi  olla avuksi.

Lumihuntu mi korret taittoi
alla maan juuria suojasi.
Lumivalkeaa  nukkui unta.

Ne kevättä odotti.




Juuli2016

[matleena]

VARJOMIES

Se oli varjomies hullu
varjoaan pelkäävä.
Se asui talossa
ikkunat umpeen muurattu
huoneet pimennetty
monen lukon takana ettei varjo sisään pääsisi.

Päivisin se seisoi talon seinustalla
tarkkaili ettei varjo näkyisi.
Haki oksan  suuren puun
sen taakse piiloutui.
Näkyi vain varjo oksan.

Kun lehdet kuihtui
haki oksan uuden
vanhan kadulle se heitti
ei kukaan pois korjannut
pian siihen metsä kasvaisi.

Iltaisin se kertoili tarinoita tähdille
kun kuu ilmestyi mies huoneeseen kiirehti.
ettei varjoaan näkisi.

Se oli sotilas, laskuvarjomies.
Se ei halunnut toista varjoa.
Seuraajaa.



matleena2016

[matleena]

TALVELLE JÄÄNEET

Se ei kysynyt lupaa
niityltä kesäiseltä.
Toi talvi kylmän tullessaan
tuisku tuulet hyytävät
lumiviitan valkean heitti.

Lähetti syksyn kuuraisen
mi lehdet puista riipi.
Jälkeen sen yöt hallaiset
mi järvet ja meret jääti.

Niitylle kaksi punaista kukkaa
se unohti jäätämättä.
Nyt alla lumen valkoisen
ne viluissaan värjötteli.

Ei kevääseen talvea kestä
lumi valkea surmaava ansa.
Hetken ne talvea ihmettelee
pois nukahtaa

kevättä katselee unessansa.


matleenai2016

[matleena]

KADONNEET

Se olisi torjunut
jos olisi osannut
tuiman tuiskun, polttavan pakkasen
Se oli unohtanut.
Syvä uni
peittona valkea lumi.

Ei muistanut niittyä sinistä, ei puroa solisevaa
ei alkavaa kevättä, ei kesää nauravaa.
Kauneimmat säteet auringon
oli muistoista kadonnut.
Ei muistanut apilaa, mataraa,  tuoksua kielon
sadetta ropisevaa,  leppakerttua piiloutuvaa.
Ei siritystä sirkkain.

Ei muistanut syksyä kuultavaa
marjaa pihlajan punertavaa
kadonneet oli  ahomansikat.

Kevät saapuisi
muistaisi
se pieni kissankello.



matleena2016