Onpa ollut komea päivä, mutta aamulla olisi melkein tarvinnut yhtä lämmintä puettavaa kuin Carolla on. Ajelin kuntosalille ja kaupoille ihaillen ruskan rippeitä. Vielä aurinko sai lehtipuut hohtamaan valoa, tosin paljon lehtiä on jo pudonnut maahan.
Eilen ajoin ruohon ja trimmailin, toivottavasti viimeisen kerran tänä vuonna. Sinänsä mukavaa puuhaa, kun pensaista ei hyökännyt kimppuun mäkäröitä ja muita pistäviä elukoita. Vielä viime viikolla metsäreissulla yksi pääsi silmälasien alle ja rouhaisi palan alaluomesta. Muuten tämä kesä meni ilman yhtään punkinpuremaa. Se on harvinaista, olen oikea punkki-imuri, mutta välttynyt toistaiseksi punkkien levittämiltä taudeilta.
Talvi on tulossa, ei maha mittään. Varma merkki on sisälle tunkevat pitkäraajaiset seinälukit. Niitä saa poimia milloin sängystä, milloin ruokapöydältä, milloin mistäkin. Luonnon keskellä elämisellä on seurauksensa.
Pakkasen uhatessa siirsin sisälle lehtikaktuksenkin. Se oli unohdettuna huonolla hoidolla kuistin seinäamppelissa, hoitamattomuudesta kiittäen kaktus puhkesi kukkaan.
Ainulin runokorteista on ollut paljon iloa. Eräänä päivänä luin punaisesta kilometritolpasta. Silloin muistui mieleen kaukaa lapsuudesta kotitien varren punainen kilometritolppa. Siinä oli valkoinen yläosa ja siinä oli musta 1 (km). Vuosien kuluttua tolppa katosi ja tilalle tuli musta metallivarsi, jossa kaksi valkoista laattaa. Toisessa laatassa 1 ja toisessa muistaakseni 11. Nyt sekin on kadonnut kuten myös isomman tien kiviset pylväät. Minnehän nekin on viety?
Raikasta syyspäivän iltaa kaikille!
...
Palasin korjaamaan: Leinolla oli punainen virstapylväs, ei kilometritolppa --- muistikuvani yli 70 vuoden takaa kuitenkin syntyi.