976
Yleinen keskustelu / Vs: Pulinanurkka
« : 24.07.2012 16:22:16 »..............................
..............
..........
........
Minä jään sitten Yöksi.
Näytä kirjoitukset
Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
..............................
..............
..................
Minä jään sitten Yöksi.
977
Yleinen keskustelu / Vs: Linkkejä hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä....
« : 24.07.2012 12:44:33 »
Snipe. Kun tyhmä on, ei tiedä ei, niin on kysyttävä.
Kuinkas perusteellisesti se putsailee.
Onko sillä tapana vohkia tarpeellistakin, sille kuulumatontakin kamaa mukaansa.
Jotta jää kätösiin uusi, taatusti puhdas kone.
Ja vielä liittyykö tähänkin jotain kylkiäisiä, jotka ei englannin- tai calumeetinkielisinä
satasivuisena selvityksenä kaikille aukene. Ei käsitä Herttasen Pölähtävää.
Voiko olla varma ettei seuraavana aamuna ovikelloa klikuttele Tumma Mies,
joka englanniksi ilmoittaa minulle, erittäin kohteliaasti kumarrellen,
viikset väpättäen Ruusupuskan takana, jotta tässä oleis nyt Madamen tilaama Lexus.
Tai Masetari.
Näinkö ei missään vaiheessa pääse käymään.
978
Yleinen keskustelu / Vs: ÄlyVähä
« : 24.07.2012 12:05:17 »
Kaikenlaista sitä yksinään pällistellessä tulee mieleen...
VANHA - SUPERVANHA
En suostu, en ala vanhaksi.
Supervanha. Oikeinko Supervanhaksi tääsä.
Ei minulle, luonnostaan ikuisesti nuorena pysyttelevälle Neidolle tuo titteli sovi. Alkuunkaan ei.
Sensijaan voin hyvällä Omallatunnolla alkaa Uusnuoreksi.
SE tapahtunee näin:
Hankin silkonit, golgatehampaat,, rasvaimu, botox-ruiskeet,
ellei kauneusleikkausta, istutehiukset, irtoripset, rakennekynnet, vaihtovärit piilolinsseihin,
jooga -tunnit, uimahalli, sauvakävely, voimatreenit, trampoliini, ym. voimistelu-, urheilumuotoja.
Niin tietenkin, golf sekä tennis unohtui. Jetset-lajit.
Lisäksi hankin n. kakskytviis vuotta nuoremman Tiger-Namupala-Uroksen näytille, seuralaiseksi.
Alan Seksuaalineuvojaksi.
Perustan uuden seksilehden, päätoimittajaksi alan.
Käyttöön lisäksi kiitäminen pintapaikoissa, varsinkin Clubeilla ja muissa tapaamispaikoissa.
Yökerhoissa.
Aurinkolomille Etelän JetsetMuotipaikkoihin usein matkustelen.
Eiköhän se Uusnuoruus, ura uusi näillä eväillä urkene.
Vai vielä Supervanhaksi tässä
En ehdi.
matleena
.
979
Yleinen keskustelu / Vs: ÄlyVähä
« : 24.07.2012 07:01:11 »
Kaikenkaikkiaan oli Matleena nykyiseen
elämänmalliin melkoisen tyytyväinen.
Mutta nyt urkeni ihan uusi ura....
Mattemammo on varas.
Ihka vanhana Muorina. aloitti nämä Rosmo-Opinnot
MATLEENAROSMO
Oli todella kaunis, kirkas kesäpäivä.
Oli muuttanut Matleena Kaupungin melskeestä, jossa koskaan ei osannut elää, ei laisinkaan kodikseen tuntenut, takaisin tänne synnyinpitäjäänsä, maalle.
Täällä asui myös Poika joka ikäänkuin huomaamatta oli aikuiseksi varttunut, perheineen. Asuivatkin lähellä, vain parisataa metriä oli omakotitalolle matkaa, jota Poika nyt komentopaikkanaan piti.
Matleena puolestaan lokeroitunut kerrostaloyksiöön.
Poika oli muuttamassa, omakotitalooon. isonpaan. Tästä Matleenan kerrostalon viereisen, myöskin kerrostalon ,takaa kulki oikopolku Pojan talolle, piti vain ylittää talon nurmikenttä, tuli metsänreuna vastaan ja siitä lähti oikopolku sakean männikkö-kuusikkometsän läpi Pojan Komentopaikalle. Ei tarvinnut noita virallisia kulkureittejä, katuja pitkin kierrellä.
Niinpä sitten eräänä kesäsunnuntaina Pojan muuttoaikaan päätti Matleena käydä pomottamassa muuttotouhuja,. Apua siellä ei tarvittu, oli noita kavereita riittämiin. Olisi vain tiellä, Mummonreppana siellä kuleksinut.
Niinpä Pojan pihaan saapui Matleena, ei näy ketään eikä missään. Ovea availla yritti, lukittu. Näistä merkeistä tyhmempikin olisi voinut päätellä muuton jo tapahtuneen, oli keinukin pihakoivusta irroitettu. Mutta ei Matleena. Ei kun ei.
Utelias kun oli piti kuitenkin kurkistaa pihavarastoon, oliko sekin jo tyhjä.
Eipä ollut tyhjä, oli jotain unohtunut.
Kauniit puiset vanhanmalliset nukenvaunut, olivatpa oikein iloisen vihreällä maalatut , oranssit, oikealla kumilla päällystetyt pyörätkin. Ja olipa kuomukin. Puuttui vai nukke.
Matleena ihmettelemään, miten Miniä nyt lapsuutensa nukkeleikkien tärkeimmän, nukenvaunut on tänne unohtanut.
Älykkyys, taas kerran, ,
puhkesi kukoistukseensa , nappasi vaunut kainaloon. Ajatteli jotta saahan Miniä ne sitten häneltä. Vahingossa ne kuormasta pois jääneet.
Metsän läpi oikopolkua raahasi Mattemammo nukenvaunuja kainalossaan Lokeroasuntoa kohti. Olivat yllättävän painavat, ei ihan pienetkään, oksat tuppasivat kahvaan takertumaan. Loppuihan se polku aikanaan, pääsi kuin pääsinkin kerrostalon ison nurmikko-alueen laitaan.
Siihen tyssäsi Matleenan matkanteko, katkesi kuin seinään.
Matleenan tuuriin kuuluvana , kuinkas muutenkaan, oli tällävälin nurmikolle, missä sijaitsi talon puutarhakeinu sekä hiekkalaatikko, saapunut mieskaksikko askaroimaan. Niinkin tärkeä toimi kuin kalaverkojen suoriminen oli menossa. Toinen Herra oli seinänaapuri, toista Herraa ei tuntenut. Onnekseen.
Silmäilyt joita Matleenaan, nukenvaunut kainalossa metsäpolulta yllättäen tupsahtavaan Mummeliin luotiin, olivat melkoiset. Näkyi ihmettelyä, hämmästelyä jopa suoranaista pelkoa. Ties miten sekaisin tuo Muori on. Ei ainakaan ihan lähelle auta päästää.
Kuvittelivat ehkä Mummelin läheisellä kalliolla vaunuja työntelemässä käyvän, kun ei pihassa kehdannut. Koko Talohan näkisi Mummon erikoisen harrastuksen.
Oli miten oli, katsoi Matleena parhaaksi olla pitämättä mitään rupattelutuokiota. Nosti, en niin vähäisenkään nokkansa, ylväästi purjehti , vaunut kainalossa, miesten luodessa pitkähköjä, viipyileviä katseita Matleenaan, nurmikon poikki ulko-ovelle. Lokeroonsa könysi. Pitkät, epäluuuloiset silmäykset aiheuttaneet Vaunut kainalossa. Tuntui vielä selässäkin.
Istui perin kiukustuneena Matleenapolo sohvalle, mietti, pitäisikö kuitenkin mennä selittämään. Olkoon, luulkoot nyt ihan mitä hyvänsä.
Seuraamuksena oli, että joka kerran kun Herra Seinänaapuri tuli vastaan, nosti kyllä kohteliaana Herrasmiehenä hattua, mutta silmäys jonka Matleenaan loi, oli ilmiselvän epäluuloinen, viisto. Tunsi katseet vielä selässäkin. Toista Herraa ei enää, onneksensa , koskaan tavannut. Ei ollut yhtään ikävä, ei.
Vielä seurasi sekin, ettei Miniä tunnistanut vaunuja omakseen. Sanoi niiden olevan talon edellisten asukkien jäämistöä.
Palautusrahtiin ei Matleena enää alkanut, ties ketä tällä kertaa olisi nurmikolle ilmestynyt Vaunumuoria, metsästä putkahtavaa, ihmettelemään. Riitti se yksi kerta .
Nyt toimivat vaunut parvekkeella erinomaisen kauniina kukkaruukun alustana, siinä muistelevat kaihoten entisiä, menneitä aikoja.
Niinpä tekee Matleenakin.
Kukkiansa, oikein nukenvaunuissa, nyt ihailee.
980
Yleinen keskustelu / Vs: Pumpuli
« : 23.07.2012 19:29:41 »
Päivää.
Uusi olen minä täällä. Onko tämä sellainen YleisSivistävä tämä sivusto, jolle kaikki voi asiasta kuin asiasta kirjoitella. Jollei sattumoisin olekaan, vein Lahjomistarkoituksessa tuomani Mansikkakorin
mennessäni pois. Vastakkaisessa tapauksessa , Olkaa Hyvä.
Ja jos sitten on se YleisSivistävä, jota suuresti kaipaan, voisinko täällä tutustua uusiiin ja vanhoihin PalstaViljelijöihin.. Annaliisin olen jo tavannut. Terveiset. Samoin Snipelle..
Tapaillaanko.
Älyvähän Matleena
981
Yleinen keskustelu / Vs: ÄlyVähä
« : 23.07.2012 07:51:58 »
MUSTA LOKKI
Ilta syksyinen. Seison meren rannalla kuin jotain odottaen.
Kuunsiltä, Tähti heijastuu pintaan Veen. Varjo Tumma yllä sen.
Hiljaa seison, ihmettelen. Synkkää hahmoa, häilyvää katselen.
Huomaan äkkiä, on Lokki se, tuo varjo tumma, - Lokki Musta.
Liitelee yllä pinnan, mereen laskeutuu. Veteen painuu rinta.
Aalloilla hetken keinuu.
Herää Meri. Aallot raivostuu.
Lyö rantaan aallot lumihuippuiset, ärjyy , pauhaa , ulvoo Tuuli.
Meri äsken niin rauhaisa on hetkessä kiehuva, Hornankattila.
Meri ulvoo tuskaa syvyydestä. Ei Meren raivoa mikään estä.
Ratsastaa aallolla Lokki Musta. Laulaa. Laulun laulaa Kuoleman.
Itkee Lokki, valittaa kilpaa kanssa Meren , raivoavan, kuohuvan
Onko saapunut kohtaamaan Kuoleman. Tuskasta Vapauttajan.
Matkä viimeinen Lokin Mustan. Saavuttanut Tuskiensa Summan.
Lokki vaikertaa, alle aallon vaipuu. Himertyy laulu Lokin Mustan.
Laulu Elämälle viimeinen, niin hiljainen, aaltoon, mereen katoaa.
Sen tuskin kuulen, se Meren Raivoon hukkuu. Aaltohiin vajoaa.
Musta Lokki. Ystäväni. Lajinsa viimeinen.
Pian Aamu sarastaa.
Purppurapilvi meren kohoaa.
Ei enää häilyvää, tummaa varjoa.
Mereen kuvastuu nyt Varjo valkea.
matleena -12
982
Yleinen keskustelu / Vs: ÄlyVähä
« : 22.07.2012 19:21:16 »
Voi, Anniliisa.
Olen hirmuisen Iloinen noista Kehuista.
Asia vain on niin jotten minä mikään luontainen Eistein ole. Minulla sattui vain niin Hyvä Opettaja näissä kuvahommissa. Ei luovuttanut vaikka minä haukuin ja mekkaloin. Otti Luonnolle kun en heti siinä silmänräpsäyksessä oppinut.
On tässä vielä sekin jotta minä olen liikuntavammainen murtuneen jalan väärien hoitojen tuloksena. Tehtiin jo alusssa paha virhe. Tiesivät kyllä allergiani Keskussairaalassa, siellä aikanaan ne testitkin tehtiin. Sekä minä sanoin ennen leikkausta. Ja laittoivat sitä huolimatta allergisoivat raudat jalkaan. Joita ei sitten poistettu. Jalka sitten pitkäaikaisesti tulehtui. Makasin letkuissa täyshalvaantuneena 7 kk. Antibioottimyrkytys. Ja muuta mukavaa. MRSA jne....
Muuten olen ennallani, vaan jalka jäi lyhyemmäksi. Kipsiä kesti 2,5 v. Seurasi invaliditeetti. Nyt olen potilasvakuutuksen kanssa napit vastakkain.
Joten minulla on kamalasti Aikaa kirjoitella. Olen vain kerran tänä kesänä ulos päässyt.
Kiitokset vielä kerran.
.
984
Yleinen keskustelu / Vs: Linkkejä hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä....
« : 21.07.2012 22:10:09 »
f/]
985
Yleinen keskustelu / Vs: Linkkejä hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä....
« : 21.07.2012 19:15:19 »
Otin ja putosin.HYvää Yötä.
986
Yleinen keskustelu / Vs: ÄlyVähä
« : 21.07.2012 13:06:40 »
Matleena on pikkuisen torpan tyttö, muistui mieleen tämmöinenkin tapaus....
PAKO
Oli heinä-aika.
Mukulakunnan suuresti inhoama heinä-aika.
Aurinko siniseltä, pilvettömältä tavaalta loimotteli täydellä terällään.
Kaikki mahdollinen kukki, korea oli luonto.
Ei sateen häivääkään, poutapilvet taivaalla nyt sinisyyttä hallitsivat.
Nyt oli heinät seipäille saatava, ei voitu viivytellä, sateita odotteleman kärsinyt jäädä.
Oli Matleena jo monena kesänä haravamiehenä ahkeroinut, pakosta.
Pikkuveikka oli kasvanut, Matleena epäilyistä huolimatta, haravamiehen mittaan kuitenkin, Veikkakin. Se tiesi pellolle, heinäpellolle, haravamieheksi opettelua.
Vaan eipä Veikka mielisuosiolla hommaan suostunut. Milloin oli varvas kipeä, milloin oravat metsässä kävyillä jalkoihin heitelleet. Kipiät nyt olivat, ei kärsi haravoida, ei ollenkaan. Eipä huomioitu oravia eikä varpaita.
Pellolle oli Veikankin, syistään huolimatta, tultava.
Oli toinenkin, nyt tosipulma, ei saataisi tällä miehityksellä heiniä ajoissa korjuun. Muisti Isä Wilijamin, Ylykämiehen. Joutilaana siellä Hieroja-Annin mökissä taas makoili. Onnistuisikohan puhumaan Annille, jotta Yläkänsä heinäkasakaksi päästäisi. Oli viimekertainen heinänteko saanut äkillisen lopun, Annin suivaannuttua Wilijamin Korpipaari- poikkeiluihin. Jatkuviin.
Niin lähti Isä kyselemään. Onnistuihan se. Anni todennut vain yksikantaan, tuhahtanut, jotta joutaahan tuo, mitä tuossa makoilemassakaan tekee. Joutaa se, hyvinnii.
Wilijamilta ei kysytty. Eikä siihen Wilijamilla sanomista, minkäänlaista olisi ollutkaan. Mökisssä oli Anni se joka elämän laadun, kulkemisen määräsi.
Seuraavana aamuna saapui Wilijami-Ylykä pyörällään, peräti prässipuku päällä, heinätöihin. Kertoi kylillä aamutuimaan käyneensä, apteekissa, mistä tämä puku-asu johtui. Äiti epäillen pukuasiaan suhtautui, itsekseen mietti, taisi olla Wilijami yöllisillä reissuillan, tuskin oli Annin mökissä yötään viettänyt.
Samahan tuo nyt oli, ei ainakaan lähikuusikossa kuusen juurella sijaitsevan Korpi-Paarin kautta tällä kertaa ollut poikkeillut Wilijami. Anni viinaksiin perin epäävästi suhtatui, keksi Wilijami Lähmetsästä tiheän Kuusenalustan, missä viinaksensa säilytteli. Ja nautti.
Vaan oli aamu mitä aurinkoisin, heinäilma mitä parhain.
Kahvit juotiin, puurot syötiin. Wilijami orjanvehkeet, niin niitä työhousujaan nimitti, vaihtoi, pellolle suunnattiin. Veikka naama happamana, ei ilme auttanut, tultava oli. Matleena, vähän vanhempi Isosiukku, jo tiesi kokemuksesta ettei auta happamuus.
Tuoksui vastaniitetty heinä, sirittivät sirkat.
Oli armoton työmies tämä VWlijami, lauleli, heinät suorastaan lensivät seipäille. Oli Matleenalla täysi työ perässä haravoida. Veikan haravointi oli lähinnä haravan kannattelua, ei syntynyt jälkeä vielä, ei minkäänlaista.
Hankoamisen lomassa Wilijami puhui. Puhui lakkaamatta.
Kertoi nuorena urheilleensa, Kiinan Keisarin hovissakin painoja nostellut, Sumo-painiakin harrastanut. Oli oikein Sumo-mestari. Kiinan Hoviin ValtamerIä Valtamerilaivoilla seilatessaan, Vieraita Maita kierrellessään eksynyt.
Myös pikajuoksua sekä aitajuoksua oli harjoitellut. Näitä oli Selekiassa, isänsä, Kuninkaan hovissa, pikkupoikana harrastellut. Peräti Selekian mestari oli tässä pikajuoksussa. Isä uskaltautui ääneen arvelemaan, olisiko Wilijamin juoksut olleet lähinnä isäntien karkuunjuoksua piikojen aitasta yöaikaan. Ei tästä tämä, aina iloinen Wiljami toki suutahtanut. Väitti kivenkovaan Mestari olevansa. Ja mielissään oli kun piioista puhuttiin.
Päivä heinähommissa iltaa kohden kului. Kuuma oli.
Kesken hankoamisen ilmoitti Wilijami äkisti, jotta nyt pitää metsikössä poiketa, oli yllättänyt äkillinen tarve heinämiehen.
Mitäpä siinä, Wilijami metsään asialleen, toiset heinätöitä jatkoivat.
Oli tosin juotu päiväkahvit, korista, mukana olevasta välillä. Tästäköhän se Wilijamin
äkillnen tarve metsässä pistäymiseen johtui. Jospa oli liian vahvan kahvin Äiti keittänyt.
Oli kahvi sitten vahvaa tai ei,
KARJAISU
vallan hirveä, kuului metsästä, -yhtäkkiä.
Wilijami se siellä karjui. Oikein sielunsa pohjasta.
Säikähti Äiti, säikähti Isä. Matleena valkeaksi valahti, Veikka suu ammollaan metsään tuijotti. Karhuko se, vai Susi-Hukka, oli Wilijamin tarpeillaan yllättänyt.
Eikä jäänyt asia karjaisuun. Säntäsi , suorastaan rakettina ponkaisi Wilijami metsästä.
Paidan helma vain perässä liehui, kun Wilijami Jokea kohti pinkoi. Nyt uskoi Isäkin Wilijamin tosissaan juoksua harjoitelleen, oli tämä vauhti sitä luokkaa.
Se, miksi Wilijami maailman ennätystä juoksussaan sivusi, selvisi äkkiä.
Huusi, karjui Wilijami suoraa huutoa juostessaan, minkä ääntä sai :
"Maa-ampiaisia, , -kele, -tana."
Ei Wilijami yleensä voimasanoja viljellyt, nyt niitä suorastaan, pinkomisen ohessa, sateli. Ilma sakeanaan kiroilusta sekä ampiaisista. Joelle yritti Wilijami, kiukustunutta ampiaisparvea karkuun päästä. Kiukkuisia olivat, Wilijami metsässä suoraan pesän katolle asiansa toimittaa aikoi.
Oli Wilijami kyykistynyt, pahaa aavistamatta, suoraan ampiasten maapesän päälle.
Nyt kokeiltiin pellolla toisissaan, kumpi kovempaa kulkee, Wilijami vaiko ampiaiset.
Heinäväki tuijotti hölmistynenä, ei siinä muutakaan tehdä voinut. Koskaan ei Äitikään kuulemma noin suurta ampiaisparvea, mikä nyt Wilijamia jahtasi, ollut nähnyt.
Sakeanaan oli ilma ampiaisia, peräti kiukkuisia.
Wilijami pinkoi minkä kintuistaan irti sai.
Pinkoi ja kirosi.
Vihdoin Joelle pääsi, veteen suinpäin, ei ollut aikaa Orjavaatteita riisua. Sinne Jokeen upottautui Wilijami, nenä vain veden pinnalla näkyi. Kiukkuinen ampiasparvi ei noin vain sovinnolla suostunut luovuttamaaan häiritsijästään, pesänsä likaajasta.
Kauan kiukkuiset ampiaiset veden yläpuolella surrasivat, koko ajan sai Wilijami vedessä liota. Ja oli tämä virtaava vesi , vaikka kesä olikin, kylmää.
Ilta alkoi himmetä, Wilijami edelleen joessa istui. Ei ollut pois tulemista.
Ampiaiset vain hetkeksi kerrallaan vainoamisensa luovuttivat. Wilijami joesta pois yritti päästä, heti oli parvi kimpussa taas. Sai pienen aikaa kuitenkin Wilijami Joen penkalla lämmiteltyä, ettei ihan jääkalikaksi jäätynyt
Vihdoin viimein luovuttivat ampiaiset. Uskoivat, ettei saalis vedestä ylös nouse. Siellä istuu vaikka tuomiopäivään saakka. Eivät olleet vihaiset Ampiaiset milläänkään Avustajien, häätäjiensä, hätistelystä.
Wilijamiressu hampaat loukkua lyöden, koko kroppa kylmästä täristen, pääsi joesta, pinteestään ylös vasta iltasella kömpimään. Oli Wilijami perusteellisesti jäässä. Umpijäässä. Sininen oli koko mies. Virtaava vesi kun ei kuumimmillakaan helteillä lämminnyt. Ei siellä mukulakuntakaan kauan kerrallaan viihtynyt. Saati tuntikautta istuksinut, niinkuin nyt Wilijami, pakosta tosin.
Kiireellä Äiti kuumaa mehua jäätyneelle Wilijamipololle tarjoamaan.
Vähitellen lämpeni, pikkuhiljaa alkoi mies sulaa.
Jutut olivat kuitenkin, huolimatta kylmästä kylvystä, ihan entiset.
Olihan Wilijami leijonankesyttäjäkin Sirkuksessa ollut, viis nyt yksistä vähäpätöisistä, mitättömistä ampiaisista.
Olisi kuulemma pois joesta päässyt, juoksemalla , milloin vain olisi huvittanut. Ei vaan nyt ollut huvittanut.
"Äkäne ol Jellona. Vaan mie sitä Petoa muutama kerra kuonolle silpasin.
Jo tokeni"
Entisellään, täysin entisellään, oli tämä Ylykämies-Wilijami.
Ei ollut kellään syytä huoleen, kaikki oli kohdallaan. Ei ampiaiset mitään muuttaneet.
Entiset olivat jutut, entinen oli Wilijami.
Perin olivat mitättömiä nyt Ampiaiset.
987
Yleinen keskustelu / Vs: ÄlyVähä
« : 21.07.2012 07:26:05 »
Varmasti suurin osa Ryhmäkodesta on ihan mukavia, viihtyisiä.
Vaan voi olla joskus näinkin....
ÄLYKÄMPPÄ
Enpä tiedä.
Tahdonko tosiaan vanhustuessani Kämppäni, Seinäni, isolla K, S:lla hoiturikseni.
Uskoisinko ainokaisen henkikultani Kämppäni käsiin ?
Sekö minut, vanhan kompuran, nyt huoltaisi, päivittäisistä askareistani huolen kantaisi.
Enpä tosiaan tiedä.
Oletan vanhuuspäivieni, aikani kuluvan suunnilleen tähän tapaan sekä malliin.
Aamuisin, - yleensä-, olen herännyt.
Niin nytkin, herään melko kova-ääniseen ilmoitukseen Hyvästä Huomenesta sekä kahville kutsuun.
Enpä muista millään ilveellä, kenet olisin mukanani eilisestä Pokeri-illasta Lähikipppolasta mukanani rahdannut. En muista, joku tuttuhan se kuitenkin on.
Anakin niin kovasti toivon, ettei vaan olisi se Janatuisen
Hulttio-Aikamiespoika. Sieltä Turpeisen Baarista. Se Pena.
Olisiko onnekseni kuitenkin Naapuritalon Vaarirepsu, joka sohvalleni uinahtanut olisi.
Ei enää ties kuinka monennen tuopin jälkeen jaksanut omaan Kämppäänsä kömpiä.
Hetkessä muisti palaa, kahviautomaattihan se, ajastin.
Kuppiin se ei minulle kahvia kuitenkaan kaada, eikä tarjoile sänkyyn, joten on itseni keittokomerooni jotenkin keploteltava kipeine jalkoineni.
Muistuttelen, ettei olleet eilen ollenkaan kipeät, tuli tanssahdeltuakin levyautomaatin tahdissa muutama kerta.
No, juon kahvin, suunittelen meneväni vielä hetkeksi pötkölleni, en kuitenkaan sänkyyn saakka ehdi,
kajahtaa ilmoille monen desibelin voimalla Ääni:
"Muista keitin, sammuta liesi."
Säikähdän megafonia pahanpäiväisesti, olen nokalleni, polvilleni tuuskahtaa.
Kämppähän se muistuttaa vakiaskareista. Sänkyyn vielä kömmin, en ehdi kauan torkkua, taas uusi komennus kuin alokkaalle armeijassa.
"On lauantai viides syyskuuta vuonna yksitoista kello kahdeksan. Sää. Asteet plus kaksi. Pilvinen. Ota Lääkkeet. Kasetissa."
Siis otan lääkkeet kasetista lipaston päältä.
Päätän suihkuun könytä. Suihkukoppi erillään WC:stä, joten pissahädän yllättäessä suihkussa, joudun vettä valuvana kiireellä eteisen läpi rynnimään. Jollen sitten pottaa suihkukopissani säilytettele tai lattiakaivoa WC:nä tilapäisesti käytä. Hankalaa, olen nykyisin kovin kankeakroppainen. Suihku kailottaa vähän väliä kuuluvasti,
" Varo, lattia liukas, sammuta minut. Harjaa hampaat."
Selviän Suihkun komentelusta Kämpän oleilutilaan.
Vähän päästä karjahtelee Ääni.
Ämyri, muistuu sota-ajoilta mieleen.
Milloin muistutellaan avaimista, lääkkeistä jne, jne, -loppumattomiin.
Minun ruokkimisestani huolehtii Ruoka-Matti. Täysautomaatti, pakastimen, jääkaapin sekä mikrouunin yhdistelmä. Itse en tee yhtään mitään.
Lämmittää senpäivän ateriani, jonka kalorit on ravitsemusterapeutti sadasosan tarkkudella laskenut.
Kuuluu taas käsky:
"Syömään ole hyvä. Lääkkeet."
Toimintojani seuraa katonrajassa, WC:ssä, suihkussa valvontakamera.
Joka paikassa.
Js aion ulos, kuuluu komento :
"Avaimet" tai "Sataa", vaihtoehtoisesti "Liian myöhä, ei ulos."
Päivä kuluu kulloistakin kova-äänistä komentoa noudattaen.
TV aukeaa säätimestä, radio, ovi, valot samoin.
Yksin, kerrassaan yksin olen, ketään ei näy eikä kuulu mailla eikä halmeilla viikkokausiin. Ihmishoitaja poikkeaa vain lääkkeeni tuomassa, verenpaineeni mittaamassa.
Sekä Ruoka-Matin täyttäjä. Pikapikamies.
Nukkumaanmenoajankin ilmoittaa automaattinen, kaikuva ääni. Kaikuva ja kova siksi, luullaan vanhusten automaattisesta olevan huonokuuloisia.
Minä en ole, vaan Ääni on kuulemma vakioasennettu.
On minulla kuulosuojaimetkin jossain.Nyt vaan en muista, missä.
Ihmisseuraa , ei vain ämyrin, halutessani menen maaten lattialle, joku tulee kohtappian. Tätä ei voi yöaikaan harrastaa, tulee nimittäin PiiPaa-Auto, herää koko asujamisto.
Maisemat on minulla rauhaisat, synkeä kuusikko joka ikkunassa. En niin rauhaisaa yksin ollessani muutenkin, haluaisi, mutta kuulemma sopii vanhuksille hyvin tämä elinolo. Tilastot osoittavat niin.
Parveketta ei ole. Voisin, kuulemma, sieltä pilleripöhnässäni pompppailla.
Tutkittu, oikein akateeminen tutkimus. Asumismuoto.
Sopii niin tai sitten ei, voidaan olla sopivuuudesta eri mieltä.
Ja pahasti.
.
Vaan voi olla joskus näinkin....
ÄLYKÄMPPÄ
Enpä tiedä.
Tahdonko tosiaan vanhustuessani Kämppäni, Seinäni, isolla K, S:lla hoiturikseni.
Uskoisinko ainokaisen henkikultani Kämppäni käsiin ?
Sekö minut, vanhan kompuran, nyt huoltaisi, päivittäisistä askareistani huolen kantaisi.
Enpä tosiaan tiedä.
Oletan vanhuuspäivieni, aikani kuluvan suunnilleen tähän tapaan sekä malliin.
Aamuisin, - yleensä-, olen herännyt.
Niin nytkin, herään melko kova-ääniseen ilmoitukseen Hyvästä Huomenesta sekä kahville kutsuun.
Enpä muista millään ilveellä, kenet olisin mukanani eilisestä Pokeri-illasta Lähikipppolasta mukanani rahdannut. En muista, joku tuttuhan se kuitenkin on.
Anakin niin kovasti toivon, ettei vaan olisi se Janatuisen
Hulttio-Aikamiespoika. Sieltä Turpeisen Baarista. Se Pena.
Olisiko onnekseni kuitenkin Naapuritalon Vaarirepsu, joka sohvalleni uinahtanut olisi.
Ei enää ties kuinka monennen tuopin jälkeen jaksanut omaan Kämppäänsä kömpiä.
Hetkessä muisti palaa, kahviautomaattihan se, ajastin.
Kuppiin se ei minulle kahvia kuitenkaan kaada, eikä tarjoile sänkyyn, joten on itseni keittokomerooni jotenkin keploteltava kipeine jalkoineni.
Muistuttelen, ettei olleet eilen ollenkaan kipeät, tuli tanssahdeltuakin levyautomaatin tahdissa muutama kerta.
No, juon kahvin, suunittelen meneväni vielä hetkeksi pötkölleni, en kuitenkaan sänkyyn saakka ehdi,
kajahtaa ilmoille monen desibelin voimalla Ääni:
"Muista keitin, sammuta liesi."
Säikähdän megafonia pahanpäiväisesti, olen nokalleni, polvilleni tuuskahtaa.
Kämppähän se muistuttaa vakiaskareista. Sänkyyn vielä kömmin, en ehdi kauan torkkua, taas uusi komennus kuin alokkaalle armeijassa.
"On lauantai viides syyskuuta vuonna yksitoista kello kahdeksan. Sää. Asteet plus kaksi. Pilvinen. Ota Lääkkeet. Kasetissa."
Siis otan lääkkeet kasetista lipaston päältä.
Päätän suihkuun könytä. Suihkukoppi erillään WC:stä, joten pissahädän yllättäessä suihkussa, joudun vettä valuvana kiireellä eteisen läpi rynnimään. Jollen sitten pottaa suihkukopissani säilytettele tai lattiakaivoa WC:nä tilapäisesti käytä. Hankalaa, olen nykyisin kovin kankeakroppainen. Suihku kailottaa vähän väliä kuuluvasti,
" Varo, lattia liukas, sammuta minut. Harjaa hampaat."
Selviän Suihkun komentelusta Kämpän oleilutilaan.
Vähän päästä karjahtelee Ääni.
Ämyri, muistuu sota-ajoilta mieleen.
Milloin muistutellaan avaimista, lääkkeistä jne, jne, -loppumattomiin.
Minun ruokkimisestani huolehtii Ruoka-Matti. Täysautomaatti, pakastimen, jääkaapin sekä mikrouunin yhdistelmä. Itse en tee yhtään mitään.
Lämmittää senpäivän ateriani, jonka kalorit on ravitsemusterapeutti sadasosan tarkkudella laskenut.
Kuuluu taas käsky:
"Syömään ole hyvä. Lääkkeet."
Toimintojani seuraa katonrajassa, WC:ssä, suihkussa valvontakamera.
Joka paikassa.
Js aion ulos, kuuluu komento :
"Avaimet" tai "Sataa", vaihtoehtoisesti "Liian myöhä, ei ulos."
Päivä kuluu kulloistakin kova-äänistä komentoa noudattaen.
TV aukeaa säätimestä, radio, ovi, valot samoin.
Yksin, kerrassaan yksin olen, ketään ei näy eikä kuulu mailla eikä halmeilla viikkokausiin. Ihmishoitaja poikkeaa vain lääkkeeni tuomassa, verenpaineeni mittaamassa.
Sekä Ruoka-Matin täyttäjä. Pikapikamies.
Nukkumaanmenoajankin ilmoittaa automaattinen, kaikuva ääni. Kaikuva ja kova siksi, luullaan vanhusten automaattisesta olevan huonokuuloisia.
Minä en ole, vaan Ääni on kuulemma vakioasennettu.
On minulla kuulosuojaimetkin jossain.Nyt vaan en muista, missä.
Ihmisseuraa , ei vain ämyrin, halutessani menen maaten lattialle, joku tulee kohtappian. Tätä ei voi yöaikaan harrastaa, tulee nimittäin PiiPaa-Auto, herää koko asujamisto.
Maisemat on minulla rauhaisat, synkeä kuusikko joka ikkunassa. En niin rauhaisaa yksin ollessani muutenkin, haluaisi, mutta kuulemma sopii vanhuksille hyvin tämä elinolo. Tilastot osoittavat niin.
Parveketta ei ole. Voisin, kuulemma, sieltä pilleripöhnässäni pompppailla.
Tutkittu, oikein akateeminen tutkimus. Asumismuoto.
Sopii niin tai sitten ei, voidaan olla sopivuuudesta eri mieltä.
Ja pahasti.
.
988
Yleinen keskustelu / Vs: Ei kysyvä eksy
« : 21.07.2012 03:19:35 »
Juu..u. Minulla ei ole suksia ollenkaan.
989
Yleinen keskustelu / Vs: ÄlyVähä
« : 20.07.2012 21:01:41 »
VALKOLEHDOKKI
Purppurapilvet Tummat Taivaanrannalla väreilee
Yö Tumma utuiset harsot syliinsä peittelee.
Astelen Lehdokkilehdossa yön ääniä kuunnellen.
vainneet Libretot Satakielen, Yöhön kadoneet.
Tunnen Yön Lehdokin tuoksun, kuulaan ja hennon
Se kutsuu luokseen , Yön Perhoset vieraakseen.
Tummassa Yössä hohtaa, nuput Kukan avautuu
Suviyössä loistamaan, hentoa tuoksua huumaavaa
Yön jakamaa. Tuoksun Lehdokin tuntee Perhonen.
Luonto hiljainen, Lehdokin hehku, valkea Loisto
Kauniinpaa ei Kulkija Yön nähdä voi kai toista.
Annettu minun nähdä se, Yön Lehdokki valkea.
Kuunsilta hohtaa, Linnunrata himmeä luo valoa.
Uinuva lehto, Rauha Öinen sen syliinsä sulkenut.
Pois Lehdosta astelen, tuikkivat tähdet taivaan.
Yönkukkaa kaunista ajattelen. Kesässä kerran
Kukkansa avautuu. Lehto tuoksusta huumantuu.
Kukka kaunis Yön, Valkolehdokki luotu elämään
vain yhden Kesän,
Luojaansa kiittämään.
matleena -12
990
Yleinen keskustelu / Vs: Ei kysyvä eksy
« : 20.07.2012 20:41:02 »
Matleena kiitää Snipperiä Tervetulotoivotuksesta. Löysi vasta äskettäin.
Ja noista selityksistä. Kaikki meni perille.