Keskustelualueet > Hyvinvointi

Jokaisella päivällä omat harminsa

(1/3) > >>

Aarno Korpela:
Tämän päivän harmi liittyy rahanpesuun.

Toissailtana oli lämmin ja kaunis ehtoo. Kävin myrkyttämässä naapurin jättiputkia. Kotiin tultuani laskin auton tavaratilan päälle käsineitä ja ynnä muuta. Eilisen päivän satoi ja hain "työkseni" lompsaani ja kännykkääni. Kun olin sisällä etsinyt sekä mahdolliset ja mahdottomat paikat, lähdin ulos harmissani. Ja siellä auton päällä olivat lompsa ja kännykkä hyvin virutettuina. Olin edellisiltana kylläkin korjannut talteen muovikäsineet, mutten niitä muita. Olisinpa edes ajanut auton talliin.
Nyt sitten kuivaan pestyä rahaa ja kännykkä on purettuna. Pitänee odottaa muutama päivä ja antaa kuivua itsekseen ja sitten vasta kokeilla, toimiiko.

Tänäänkin ennusteen mukaan sataa koko päivän. Ennen vanhaan sanottiin: "Sade ennen juhannusta sataa suoraan laariin" eli vilja kasvaa ja antaa siten suuremman sadon.

Hemuli:
Omat tarinani on täälläkin kerrottavana niistä auton katolle tai takaluukun päälle unohtuneista tavaroista.

Viime kesänä jätin kamerani auton katolle Huittisten kirkon parkkipaikalta lähtiessäni. Olin tullut jo melkein Turkutielle, kun aloin kaipaamaan sitä, ei muuta kuin takaisin tien pientareita katsellen.
Sitten parkkipaikalle, ei mitään. Eipä muuta kuin ajattelin, että se oli sitten sen kameran menoa, kun siihen kurvasi nuorehko mies. Hän oli nähnyt, kun lähdin ja huomannut kameran putoamisen. Oli ajanut perässä ja kääntynyt tuomaan kameraa.
Ihan sponttaanisti tuli mies halattua, jälkeen päin tuli mieleen, että mitähän se mahtoi siitä tuumata. Hyvä oli kokea, että rehellisyyttäkin löytyy.  :D

Joskus kymmeniä vuosia sitten jätin kotona lompakon takaluukun päälle, kävin vielä jossain ennen kuin aloin sitä hakemaan. Ei muuta kuin taas ajelemaan ja löytyihän se keskeltä tietä ja ylikin oli joku ajanut, oli se sen verran kärsineen näköinen, mutta ei ollut onneksi kelvannut kenellekään.

Jokohan olisin oppinut, että mitään ei pidä laittaa auton katolle tai takaluukun päälle!  ::)

Piikatyttö:
Muutamia kymmeniä vuosia sitten maalla lomaillessani ostin kananmunia 30 cm x 30 cm kokoisia avokennollisia kaksi kerrosta (ja kansi kenno). Ja muistaakseni kevyt narusidonta ympärille. Tulin auton luokse ja nostin painavan kananmunakennoston auton katolle siksi aikaa, kun pakkasin muita tavaroita autoon. Lähdin parkkipaikalta ja ihmettelin, mitä auton eteen rivakasti askeltanut mies huitoi. Hän yritti viestittää, mitä auton katolla oli! Onneksi en tehnyt paniikkijarrutusta ja kananmunat pysyivät katolla.

Olisi siinä pahimmillaan ollut konepellissä pesemistä!!!

Liena:
Edelliset kirjoitukset suorastaan lohduttavat ,kun huomaan ,että muillekin kuin rakkaalle miehellenikin on sattunut vastaavia tapauksia.Meillä ehdittiin kaikki pankkikortit kuolettaa,hankkia uusi ajokoertti j.n.e.Sitten lompsa löytyi kotoa aivan yllättävästä paikasta.Nyt sitten keskitytään rahapussien huolehtimiseen.Vanhuus ei meillekään tullut yksinään.

Hemuli:
Kyllä harmittaa!

Isäntä astui eilen silmälasieni päälle! Juu, ei ne mun päässäni silloin olleet.  :D  Jostain kumman syystä olivat pudonneet lattialle, ehkä sanomalehdellä oli tullut tyrkättyä, en tiedä, mutta siellä olivat.
Silmälääkärin ajanvarausta olen harkinnut, mutta nyt on otettava lasit vanhalla reseptillä, toivottavasti saan ne kahden viikon aikana tai on reissu pilalla.
Lukulaseiksi löytyy jotain Tiimarin laseja, mutta ei niillä kauaksi katsella.

Onneksi on kotivakuutus, luulisin sen korvaavan, omavastuu on muistaakseni 150 euroa.

Että tälläistä harmia tällä kertaa!  ::)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta