Kevennän vähän paperityöpäivää kurkkaamalla tänne. Aamuinen sadekuurokin lakkasi ropisuttamasta kattoa ja pyykit...kuivavat joskus! Poutaahan on luvannut.
Riimit ja kaikki Kropsun "masennusrunossa"!
Minä aina joskus kysyn, mitä on masennus? Uskallan todeta, että en ilmeisesti sitä tiedä. Huonolla tuulella ja vihainen joskus olen, mutta molemmat tunteet ajan ajan ulos puhumalla ja tekemällä kaikki rästityöt pois!!!
Kaipa noilla geeneilläkin on oma osuutensa. Kummallakaan puolella sukupuutani ei ole kenenkään tarvinnut "köysi taskussa" kulkea etsimässä sopivaa ripustuspaikkaa. Ehkä vahvalla itsetunnolla ja usko itseensä on myös oma osuutensa siihen, että eteenpäin mennään, vaikka vastatuuli puhaltaisi hirmumyrskyn lailla.
Nyt kevennystä. Helena Anttosen pikkukirjasen "Mie rakastan sinnuu karjalaks" sivuilta lainaus. Eino Leinon runo "Hatara sydän" karjalaks:
Vetone syvän
Voi tyttöraiska siu syväntäis
ja minnuuki onnetonta,
siu syvämmeis ikkunat ain on auk
ja lienöö niit liija monta.
Oon miekii siell joskus pistäytynt
ja istunt iltaa ja toista,
mut lempo sen kortteeri suhinaa,
läpvettoo nii pirummoista.
Ken eppäilöö, veikkone, koittakoo,
en kiellä, en patista hassuu,
mut sitä mie vieläkii ihmettelen,
kui isse siel tarkenet assuu.
*********
Nyt taas jatkamaan arkea!