Kirjan lukunurkka

[Justiina]

Seuraavaan lukupiiriin saa taas viedä oman kirjan. Tein aika rankan valinnan. Helena Lahti-Argutiina/Jukka Rislakki Meillä ei kotia täällä. Kirja kertoo suomalaisten loikkarien joukkotuhosta Uralilla vuonna 1938. Mukaan otan myös Eila Lahti-Argutiinan kirjan Olimme joukko vieras vaan. Siihen kirjailija on koonnut luettelon 8000 ihmisvainon kohteeksi joutuneen venäjänsuomalaisen nimet. Siinä luettelossa on myös setäni, isäni veljen, nimi.

Luin Meillä ei kotia täällä. Oli raskas kirja aiheensa puolesta. Ensimmäisenä lukuyönä valvoin pitkään ja vatvoin mielessäni niitä ihmiskohtaloita. Tiesin ennestään että Suomesta loikkasi 30-luvulla ja aiemminkin paljon ihmisiä naapuriin, mutta että heitä oli niinkin paljon ja että monet veivät koko perheensä sinne, sitä en ollut tajunnut. Amerikasta muuttaneista on ollut lehtijuttuja viime vuosina. Osa vainotuista suomalaisista oli rajalle muilutettujakin. Antti Tuuri kirjoitti yhden romaanin (Ikitie) siitä aiheesta.
Aiheessa pysyen ajattelin etsiä kirjastosta tuon Olimme joukko vieras vaan. Nämä tapahtumat ovat kuitenkin meillä pitkään vaiettua lähihistoriaa.

[Justiina]

Aiheessa pysyen ajattelin etsiä kirjastosta tuon Olimme joukko vieras vaan. Nämä tapahtumat ovat kuitenkin meillä pitkään vaiettua lähihistoriaa.

Kuluneena keväänä olen lainannut Lahti-Argutinan Olimme joukko vieras vaan. Suurin osa kirjasta on luetteloa tuomituista suomalaisista. Mutta sen selaaminen ei ollut turhaa. Löysin sieltä nimeltä tutun inkeriläismiehen, jonka vaimon ja tyttären tunsin. Tytär oli lapsenlikkanani itsekin vain vähän yli kymmenvuotiaana. Tytön isä pidätettiin kirjan tietojen mukaan talvella -38 ja parin kuukauden kuluttua ammuttiin. Tämän jälkeen perhe karkotettiin kotiseudultaan ja monien mutkien kautta heidät siirrettiin Virosta Suomeen pois sodan jaloista. Valitettavasti en voi kysellä asiasta keneltäkään, koska äiti ja tytär ovat jo ajan rajan takana. Nyt jäin miettimään, ehtikö perhe saada tiedon isän lopullisesta kohtalosta.

Hemuli oli lukenut Panu Rajalan Lavatähden ja kirjamiehen. Minäkin huomasin sen uutuushyllyssä ja lukaisin. Vieläkään en ymmärrä, mikä kirjassa aiheutti etukäteen sellaisen älämölön kuin aiheutti. Siistiä ja huumoristista sekä jopa itseironista Rajalalta. Minä en osannut loukkaantua lavatähden puolesta!

Lisäksi uutuushyllyssä oli Eveliina Talvitien naispoliitikoista kirjoittama Keitäs tyttö kahvia. Siinä muutama suomalainen naispoliitikko kertoo urastaan ja siitä kuuluisasta lasikatosta, johon usein on törmännyt. Edelleen naispoliitikolta vaaditaan enemmän kuin mieheltä vastaavassa asemassa.

[pumpuli]

Kesällä ei tuu paljoa luettua. Mulla on työn alla Stephen Kingin Kuvun alla. Kahden tiiliskiven painoinen, kipeellä olkapäällä ei jaksa kannatella. New York Times sanookin:" Kirjaa on vaikea nostaa, mutta vielä vaikeampi sitä on laskea käsistään." 

Pikkukaupungin ylle ilmestyy läpinäkyvä, kova kupu. Kuvun alta ei pääse ulos eikä sisään. Ja mitä sitten taphtuukaan. Olen ihan loppumetreillä!

[merituuli]

Luin tätä Tarja Halosen elämästä kertovaa kirjaa
ja yleensä en kirjaa kesken jätä, mutta tätä en
puolta väliä pitemmälle jaksanut lukea. Alku oli
aika mielenkiintoinen, kertoi hänen lapsuudestaan
ja nuoruudestaan.

[pauliina]

 

yleensä en kirjaa kesken jätä, mutta tätä en
puolta väliä pitemmälle jaksanut lukea.

Minulle meinas käydä samalla lailla,Finlandia-palkitun Jään kanssa.Kahlasin sen kuitenkin loppuun. Joululahjakirja!

[Liena]

Jos on lukemisen innostusta tarpeeksi,niin suosittelen:Volter Kilpi-Alastalon salissa.
Suosittu ja jopa vuosisadan parhaaksi romaaniksi ehdotettu.

[Justiina]

Jos on lukemisen innostusta tarpeeksi,niin suosittelen:Volter Kilpi-Alastalon salissa.
Suosittu ja jopa vuosisadan parhaaksi romaaniksi ehdotettu.

Olen luvannut itselleni lukea Alastalon salissa vielä ennen kuolemaa. Pitäisikö aloittaa pikaisesti?

Juuri nyt olen lukemassa kirjaa, josta en ymmärrä juuri mitään, mutta joka on silti mielenkiintoinen. Se on Esko Valtaojan Kaiken käsikirja. Jospa kosmologia vähän avautuisi sitä kautta 

Sitä ennen luin kevyen kirjan painonsa perusteella, ei aiheen: Kirjeitä Saima Harmajalle, toimittanut Päivi Istala.

[Hemuli]

Jos on lukemisen innostusta tarpeeksi,niin suosittelen:Volter Kilpi-Alastalon salissa.

En ole edes koko kirjaa missään katsellut.
Joskus uhkasin, kun repostelivat lukeneensa jotain raskaita kirjoja, että minäpä kerron lukeneeni "Alastalon salissa". Itseni tuntien tiedän tasan tarkkaan, että multa se jää lukematta.
Minä kun tunnustan itseni ikuiseksi hömpän lukijaksi. 
Kaikki kunnia kuitenkin niille, jotka jaksavat lukea sitä parempaa kirjallisuutta!

Itse olen viimeksi lukenut Pirjo Rissasen Kamomillasola.
Edellinen kirja oli ruotsalaisen Wallander-dekkareiden kirjoittajan Henning Mankellin Likainen enkeli.
Kirja kertoo nuoresta naisesta, josta sattumuksien kautta tuli ilotalon pitäjä 1900-luvun Afrikassa.
Oli ihan mielenkiintoista luettavaa, tykkäsin.

Ps. Nyt on Tommi Liimatainenkin ärähtänyt Panu Rajalalle Katri-Helenan ja Rajalan avioliitosta kertovasta kirjasta.
Nythän Liimatainen ja  Katri-Helena ovat tunnustaneet seurustelunsakin, kun jo neljä vuotta sitä  on jatkunut. Ikäero on vain todella suuri...

[Justiina]

Kävin maanantaina kirjastossa lainaamassa dekkareita. Kyllä minä niitäkin luen, varsinkin pohjoismaisia naisdekkaristeja. Kirjapino ei ole tässä lähellä enkä viitsi nousta katsomaan, mitä kaappasin mukaan.
Oletko Hemuli (tai otetteko toiset lukijat) lukeneet Hilkka Ravilon kirjoja? Otin pinosta päällimmäiseksi jääneet Ravilon Kylmät kädet ja aloin lukea sitä viime yönä. Onpa kiehtova tarina! Mutta varoituksen sana, on myös  rankkaa kuvausta sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. On mukana muutakin rosoisuutta.
Ravilon kirjoissa on aina mukana jonkinlainen rikos, jonka syitä pohditaan. Siinä mielessä muistuttaa perinteistä dekkaria, mutta poliisit eivät kuulu rikoksen selvitysprosessiin.

Jaa jaa, antaapa Tommin paheksua. Tyypillistä urosten puhinaa. Ties mitä kerrottavaa hänellä on sitten myöhemmin...

[pumpuli]

Tulipa nyt sitten luettua professori Panu Rajalan tuotannon "kukkanen" Lavatähti ja kirjamies. Sitähän markkinoitiin kohu- ja paljastuskirjana. Minusta siinä ei ollut kohua eikä paljastusta! 

Se täytyy kyllä sanoa, että minussa se herätti ajatuksia ja kysymyksiä.

- Median valta, varsinkin julkkisten elämään, on suunnaton.

- Katrista on tehty, meidän ihailijoiden toimesta, sini-valkoinen netsyt. Mutta sisällä taitaa olla
   "kova luu".

- Katsooko yliopistomaailma yleisemminkin meitä tavallisia tallaajia nenänvartta pitkin? 
   Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

- Jäi sellainen tuntuma, että Rajala , syvällä sydämessään, rakastaa Katria edelleen. 

[Justiina]

Rajalan kirjasta jäi samanlaisia ajatuksia minullekin. Kohu taisi olla vain  myynninedistämishiivaa.

Kertojan ote oli kepeä ja paikoin lempeäkin, skandaalit jäivät kertomatta, jos nyt lavatähden mustasukkaisuutta ei sellaisena ota.

Jäin miettimään sitä, oliko kirjan julkaisemisen syynä lavatähdestä tehdyn ihannoivan musikaalin "hassu proffa". Kolauttiko se kirjamiehen itsetuntoa niin, että piti kirjoittaa vastine?
Tällaista kertoiltiin.

[Annuska]

Kirjoitin eilen tuonne pulinanurkkaan etten ole vuosiin lukenut kirjoja mutta luinhan minä viimeksi Muistelmakirjan Savitaipaleelta 1917-1918. Nimeltään Pelon päivät ja sen jälkeen toisen samasta aiheesta nimeltään Kauhun kevät.

Pelon päivissä on muistelijana myös setäni  jonka muistelmat kirjoitin hamassa nuoruudessa hänen sanelunsa mukaan. Setäni oli syntynyt 1906 joten hän oli sinä vuonna täyttämässä 12 v. Isäni oli 9 vuotias ja pikkuveli 6 vuotias.
Setäni muistelmat löytyi Työväen arkistosta ja minulle silloin yllättäen soitettiin tästä asiasta kun kirjan teko oli vireillä. Tuntui hullulta kun minun 1965 kirjoittamani sedän muistelmat löytyi ja minulta kysytään lupaa julkaisuun. Tietysti annoin luvan.

Tässä kopio siitä mitä kirja Pelon päivät pitää sisällään.

 Kuvaus:

 Rauhalliseen elämänrytmiin tottunut Savitaipale muuttuu vuonna 1918 sotatantereeksi, kun punaisten ja valkoisten väliset rintamalinjat halkovat pitäjää. Asukkaat joutuvat oudon valinnan eteen; kummalle puolelle mennä vai yrittääkö pysyä puolueettomana? Sotaa ei käydä pelkästään rintamalinjoilla. Se tunkeutuu raastavana henkisenä kamppailuna syvälle ihmismieliin, perheisiin ja kyläyhteisöihin.Tämä teos sisältää aikalaismuistelmia tapahtumien polttopisteistä siviilihenkilöiden kertomina. Kirjan kautta lukija pääsee tutustumaan sekä työväestön että porvariston arvomaailmaan ja elinoloihin. Se auttaa ymmärtämään osapuolien näkökantoja ja muokkaamaan pitkään vaalittua musta-valkoista "totuutta".On uskomatonta, millä taidolla punaisten puolta edustava kouluja lähes käymätön Toivo Valkonen käyttää sanan säiläänsä havainnoidessaan Viirun kylän tapahtumia. Toisaalta on koskettavaa eläytyä Iines Vihriän tarinaan, jossa hän valkoisten voittoa toivoen jää hoitamaan sairasta isoäitiään Savitaipaleen kirkolle punaisten valloitettua sen. Nuoren Onni Jäkälän päiväkirja on puolestaan tarkkuudessaan ainutlaatuinen.Nämä ovat vain muutamia poimintoja teoksen ainutlaatuisesta sisällöstä. Tapahtumien yllä leijuva pelon varjo yhdistää kertomukset ehyeksi kokonaisuudeksi.

Oli se hyvä lukea kun en edes kunnolla muistanut niitä tekstejä mitä setä silloin saneli. Muistin kyllä että kirjoitin ne ja hän lähetti ne johonkin. Se siinä oli parasta kun sai lukea isän ja isoisän perheestä ja heidän elämästään ja siitä mitä kaikkea heille tapahtui. Myöhemmin sain myös isoisän kuulustelupöytäkirjan itselleni ja se on tuolla tallella.

Aikaisemmin luin paljon kirjoja mutta nyt se on jäänyt. Luulen että johtuu silmistä jotka tietysti huononee koko ajan koska toisessa on todettu kuiva silmänpohjan rappeuma jolle ei voi mitään. Ihan hyvin pärjään kuitenkin vielä mutta en pitkiä aikoja viitsi tuijotella ainakaan pientä tekstiä. Telkkariakin kun tuijottaa pitkään ja lukee tekstin niin tuntuu että sen jälkeen näkee vielä huonommin vähän aikaa tai sitten silmät alkaa jotenkin vetistää mikä vaikuttaa näkemiseen.

Nyt on lopetettava kun tuli niin pitkä juttu ja lähdettävä pihalle. Hyviä lukuhetkiä teille lukutoukille!

[Hemuli]

Eve Hietamiehen Tarhapäivä on tällä hetkellä luettavana, on jatkoa kirjalle Yösyöttö.
On mun makuuni, sellaista kevyttä luettavaa yksinhuoltajaisän vähän erilaisesta arjesta.

[Justiina]

Annuska,
olet ollut mukana tärkeässä tallennustyössä. Setäsi ja muiden aikalaisten muistelmat Suomen historian kaikkein vaikemmista ajoista ovat tärkeitä dokumentteja jälkipolville.

Meillä ihmisillä on erilaisia harrastuksia ja vahvuuksia. Sinä olet taitava käsistäsi ja ilmeisen sosiaalinen tyyppi, lisäksi omaishoitaja. Minä taas luen kirjoja nyt, kun on paljon omaa aikaa. Luen yleensä öisin, koska olen huonouninen.

Hemuli,
Eve Hietamiehen kirjoja en ole koskaan lukenutkaan. Pistän kirjojen nimet korvan taakse seuraavaa kirjastoreissua varten.
Viime yönä luin Karin Alvtegenin romaania Varjo. Alvtegen on eräs Pohjoismaiden dekkarikirjallisuuden kärkinimistä. Varjo ei ole varsinainen rikosromaani - ei ainakaan vielä ole tullut ruumiita - mutta psykologista jännitystä on kehitteillä.

[Annuska]

En minäkään ole lukenut Eve Hietaniemen kirjoja. Luulisin että ovat hyviä. Laila Hietamiehen kirjoja olen lukenut. Nyt ei kyllä tule millään mieleen hänen nykyinen nimensä.  Oikosulku varmaan. Nämä Lappeeenranta-aiheiset kirjat kiinnosti jo senkin takia kun olen täältä kotoisin ja paikat olivat tuttuja. Sen jälkeen luin muitakin hänen kirjojaan.

Kaari Utrion kirjoja luin myös yhteen aikaan. Olen kiinnostunut historiastakin mikä varmaan oli myös syynä.Tuota isän historiaakin olen yrittänyt kaivella taaksepäin mutta kun Savitaipaleen kirkon arkistot paloi 1918 ja aikaisemminkin on tuhoutuneet niin on vähän vaikeaa.

Pidän myös dekkareista. Televisiostakin katselen niitä mielelläni. En kuitenkaan tykkää näistä uusista kauhean väkivaltaisista missä ammuskellaan ja ruumita tulee paljon. Mieluummin psykologista jännitystä.