Hei kaikki!
Rupesin kirjoittamaan nyt, kun taas ja vielä on sähköä muuallakin kuin ilmassa.
Taas siksi että maanantain ukkonen pätkäsi sähköt poikkeen ja
vielä siksi että huomenna taitaa pyyhkäistä isompikin puhuri tästä kautta. Lähinnä meillä on ollut kuivaa ukkosta. Vettä ei ole tullut taivaalta kuin muutamia tippoja, mutta lähiseudulla on ollut ravakkaa vedentuloa.
Lienalle kerron lupaamani tiedon lakkojen hinnasta. Kuopion torilla lakat maksavat lehtitietojen perusteella 20 - 25 €/kg. Aika iso hintahaitari. En itse käynyt torilla hintoja haistelemassa, vaikka tänään Kalakukkokaupungissa kävinkin. Meillä on noin 2 litraa lakkoja tältä satokaudelta, ja vuosikertaa -13 monta rasiaa. Niillä pitää pärjäillä.
Ainuli, kuvasi ihanista miljoonakelloista aiheutti ostohysterian minussakin.
Näin Kolmisopessa puutarhamyymälän alennusmyynti-ilmoituksen. Sinne oli kurvattava! Ostin kaksi miljoonakelloa ja yhden poutapilven yhteishintaan 8 euroa. Mitenkäs sitä lauletaankaan: "Vielä on kesää jäljellä..."
Annuskalle vielä erityiskiitokset kuvaamistasi kukka-asetelmista. On tutkaillut niitä sillä silmällä, että jos ensi kevään näen, laittelen samantapaisia asetelmia. Kaupunkien puutarhurit ja taloyhtiöitten toimijat osaavat yleensä suunnitella kauniita koristuksia yhteiseksi iloksi.
Kaikille nimeltä mainitsemattomille kirjoittajille tervehdys ja kiitokset viesteistänne.
Laitan kuvan "silmäteristäni". Ei taida pienestä kuvasta saada selkoa mitä ne ovat. Siinä on minun ja kaalikoin kesäherkku, lehtikaali. Keskellä oleva tomaatin lehti on harhauttamassa viimeksi mainittua. Samoin pahanhajuiset samettiruusut (ei näy kuvassa) ovat kaalien välissä leikkimässä biologista torjuntaa. Eivät toimi! Vain ahkeran nyppimisen seurauksena Puupäillekin saattaa jäädä vähän kaalinlehtiä syötäväksi.