Palaan vielä tuohon viikatejuttuun.
Minun muistissani on myös nuo kylän tekijämiehiin kuuluneet viitakesepät ,niinkuin niitä täällä ennen kutsuttiin.
Kun niittoaika alkoi lähestyä kauan sitten,sotien jälkeen,niin isä alkoi valita sellaisia viitakkeita joita ei enää saatu kotikonstein kuntoon.Siellä tiettömän taipaleen takana,kosken partaalla asui pikkuinen ukko.Hän oli taitava takoja.Sinne oli hauska matka isän mukana viemään terät taottavaksi.Joskus saatiin ne mukaan kun odoteltiin mutta usein oli vielä toinen reissu kun niitä mentiin hakemaan.Sitten ne taas leikkasivat hyvin ja aina se paras viitake tarvittiin niiden jäkki-pientareiden niittoon.
Nyt on vaan muisto niistä ajoista ja yritän takoa noita pisteaitani vieruksia sillä vesaviikatteella jollaisella myös tuoni niittää...
