.
ÄITIKKÄ, JUHLAKALU
Heräsi Äitikkä seuraavana aamuna jo varhain.
Ei näin varhain olisi herätystä tarvinnut. Vaan pienoinen jännitys, jopa pelko nipisteli Äitikän vatsaa.
Jokavuotinen, sännöllisesti toistuva rituaali oli alkamassa.
Valvoi, mietti, ei kärsinyt keittiöön kahville meenä. Riivatusti teki mieli. Ja heräsiväthän ne pienet kultamussukat, tosin pari tuntia myöhemmin. Hipsivät Äitikälle kahvin keittoon.
Sänkyyn tarjoilemaan.
Oli aluksi hiljaista touhu. Ei passannut Äitikkää herättää. Vaan vähitellen äänet kovenivat kiljunta-asteelle. Tapeltiin siitä kenen vuoro oli lähteä Haukkua pissittämään. Ei kukaan halunnut, pelkäsivät toisten sillävälin Kahvin Äitikälle tarjoilevan. Niinpä pissasi Haukku eteisen parketille. Äitikkä luuttuamaan, eteisestähän ei keittiöön ollut näkyväisyyttä.
Vihdoin oli Äitikän sängyn vieressä epämääräinen, epämääräisesti puettu, epämääräisellä nuotilla hoilottava lapsikuoro kaunoisine neitoineen.
Kissa himoitsi tarjottimelle kerma-astialle, Nuorimmainen Äitikän syliin. Vanhin ilmoitti lähtevänsä kavereiden kanssa matsiin, tarvivansa ehdottomasti viisikymppiä. Oli tällä kertaa onnea. Muina vuosina säännönmukaisesti sänky kahvista lainehti, vaan ei nyt.
Keskimmäinen hyyskään. Viipyi niin kauan jotta Nuorimmainen pissi housuun. Ei päästänyt Keskimmäinen hyyskään. Ilmoitti jotta varattu oli hyyskä.
Sai Äitikkä ruusunsa, laulunsa, kahvinsa.
Alkoi aivan tavallinen päivä.
Tapeltiin karkki-, jätski-, limpsajaon tasapuolisuudesta. Kiskottiin Kissaa hännästä. Joka kiukkuisena säntäillessään pudotti Äitikkäruusun pöydältä multineen lattialle. Taas Äitikkä harjanvarteen. Ei tahdottu päiväuinille. Nythän oli Äitikkäpäivä. Telkkua tahdottiin, Tolkenia Sormusten Herraa tuijotella. Tai rallia, tapeltiin nyt siitä kumpaa katsotaan.
Illalla huokasi Äitikkä. Onni oli ettei Äitikänpäiviä ollut kerran kuukaudessa. Kerran viikossa olisi ollut katastroohvi.
Tiskit, se Vuori, jäi tiskaamatta. Ei jaksanut Äitikkä enää. Kömpi sänkyyn. Kaikesta huolimatta oli Juhlapäiväänsä, lapsilaumaansa tyytyväinen. Jopa onnellinen oli Äitikkä. Ei tällä hetkellä luopuisi mistään hinnasta Päivästään. Eikä Kultamuruistaan. Vanhimmasta, Keskimmäisestä, Nuorimmasta.
Äitikkäpäivän muulloin olisi Äitikkä kyllä romukoppaan heittänyt, ihan mielellään. Kukahan lienee senkin keksinyt. Ilmeisesti huonoa omaatuntoa poteva kaksilahkeinen.
Aamulla olisi edessä uusi päivä uusine kujeineen.
.
Äitikkä nukkui.
Ei unia nähnyt.
Oli loppu, Äitikkä.
.
