Golden Age Foorumi
Keskustelualueet => Luonto => Aiheen aloitti: Jalmarinpoika - 01.06.2011 08:55:37
-
Hyvää kesäkuuta Kultaisen iän kansalaisille ... tasapuolisesti ympäri maailmaa.
Antoipa luoja erinomaisen kesäkuun ensimmäisen päivän.
Hiukan illalla perkailin kukkapenkkiä ja tein löydön.
Olin viime syksynä istuttanut hevoskastanjan, mutta olin sen vallan unohtanut - onneksi en vetänyt sitä juurineen ylös.
Samalla sain uutisaiheen teille kerrottavaksi ratiota kuunnellessa.
Vuosi 2011 on kansainvälinen lepakkovuosi.
Vuoden tavoitteita ovat lepakoihin liittyvien ennakkoluulojen hälventäminen, lepakoiden suojelutilanteen parantaminen ja lepakkotiedon lisääminen.
Muutama vuosi sitten kellarista perunoita hakiessa kuulin hiljaista ääntä piip ... piip ... piip. Aluksi ihan hätkähdin, mutta kun asiaa tutkin rohkeana miehenä, niin löysin kattoholvin kivien raosta lepakon. Ja sitten löytyi toinen lepakko muoviämpäristä.
Toissa vuonna pimeänä syysiltana tunsin, kuinka lepakot viuhatteli ohi. Hetken päästä näin taivaalla lentokoneen valot ja vielä hetken päästä satelliitin.
Kolmen sortin kulkijoita oli siis liikkeellä tai siis satuin näkemään.
Lähetin ylläpidolle sähköpostia, jotta laittaisivat Luonto-teeman aloitussivuille linkin Luonnonsuojeluliiton lepakkosivuille.
Saas nähdä.
Siis lämpöä kesään ja sydämiin! :D
-
Tervehdys kultaisen iän kansalaiset.
Useimmat varmaankin nukkuvat, sillä tämä on raportti klo 2.00
Piipahdin ulkona, mutta siitä tulikin pidempi tuokio ulkona.
Samalla tuli taas todistettua, miksi kitsaasti kaadan puita pihasta.
Todella upea oli kesäyön konsertti, jonka linnut järjestivät.
Miksi linnunlaulupuut pois kaataisin?
Lepakkokin lensi ohi. Kuitenkin niin valoisaa oli, että sen erotti.
Kevyt kesäyön henkäys uneenne.
-
Jalmarinpoika kirjoitti:
>
> Useimmat varmaankin nukkuvat, sillä tämä on raportti klo 2.00
>
> Lepakkokin lensi ohi. Kuitenkin niin valoisaa oli, että sen erotti.
>
Hyvää pyhäpäivää kaikille ja Jalmarinpojalle erityisesti.
Kirjoittelet mukavia tunnelmapaloja, kiitos lukuhetkistä.
En ollut nukkumassa klo 2.00, olin juuri silloin laittamassa kirjanmerkkiä paikoilleen. Olen yöhiippari ja lueskelija. Jos ei nukuta, en yritä väkisinmakkuuta (sannoo savolaenen). Harkitsin minäkin piharetkeä, mutta kun siellä olisi ollut hyttysten miljoona-armeija vastassa, tyydyin katselemaan kesäyön hymyilyä ikkunasta. Eikös Ingmar Bergmanilla ole tuon niminen elokuva?
Eilen illalla pyyhkäisi ukkosrintama ohitse ja katkoi pari kertaa sähköt. Onneksi meillä ei riehunut pahemmin tällä kertaa. Viimekesäisen Astan jäljet näkyvät vielä pitkään lähialueen metsissä.
Kirjoitit lepakoista. Niiden saalistusta on hauska seurata elokuun iltoina. Meilläkin on runsaasti lepakoita piharakennusten vinteillä.